Suomalaisen elokuvan festivaali 2026

Suomalaisen elokuvan festivaali on järjestetty Turussa vuodesta 1992 lähtien. Vuoden 2026 SEF pidetään tuttuun tapaan huhtikuussa, torstaista sunnuntaihin 9.–12.4.2026.

Festivaalinäyttämönä toimii Kino Kilta Turun Taiteen talossa.

Vuoden 2026 festivaalin teemaohjaaja on Teemu Nikki, jolta esitetään kelpo valikoima pitkiä elokuvia maustettuna mainioilla lyhäreillä. Nikki saapuu vieraaksi festivaalille.

Vanhempaa studiokauden kotimaista elokuvaa edustaa Fennada-Filmin elokuvista koottu sarja. Vuoden 2025 lopulla tuli kuluneeksi 75 vuotta Fennadan perustamisesta, ja festivaalilla juhlistetaan tuotantoyhtiöstä tehtyä, SKS:n kustantamaa historiikkia, joka ilmestyy maaliskuussa 2026. Myös SEF-seminaarissa käsitellään Fennada-Filmiä tuotantoineen.

Kolmantena teemana festivaalilla nähdään arkkitehtuuriin ja erityisesti Turun arkkitehtuuriin, rakentamiseen ja kaupunkikuvaan kiinnittyviä elokuvia.

Ohjelmistossa on luvassa muutakin mukavaa, kuten SEF-perinteisiin kuuluva säestetty mykkäelokuvanäytös ja iltaohjelmaa Bar Ö:ssä. Festivaalin ohjelmatiedot tarkentuvat kotisivuille ja someen kevättalven aikana – seuraa ilmoittelua!

Näkymisiin huhtikuussa!