(13.30) Tove Jansson -teemanäytös 2

la 15.4. klo 13.30 Logomo, Kino-sali

Tove Jansson -teemanäytös 2
Nukkekaappi. 1985. Ohjaus: Kanerva Cederström. Kesto: 45 min. S.
Matkalla Toven kanssa. 1993. Ohjaus: Kanerva Cederström. Kesto: 57 min. S.
Den Stora resan / Suuri matka. 2005. Ohjaus: Saara Cantell. Kesto: 29 min. K12.

Näytöksen kesto yhteensä n. 131 min.


SEF:n Tove Jansson -sarjan toisessa näytöksessä esitetään Janssonin novelleihin perustuvia elokuvia sekä hänestä itsestään kertova dokumentti.

Dokumenteistaan tunnetun Kanerva Cederströmin esikoisohjaus Nukkekaappi (1985) valmistui televisiolle. Käsikirjoituksen teki yhtenä varhaisista töistään Tove Idström. Yhdessä pääosista nähdään Lasse Pöysti, jolle rooli ei ollut ainoa kosketus Tove Janssonin maailmaan – hän oli esittänyt Muumipeikkoa Ruotsissa vuonna 1969 tehdyssä tv-sarjassa.

Cederström kertoo tehneensä Nukkekaapin täysin kylmiltään, eikä kokemus ollut hänelle myönteinen. Ohjaaja ei olekaan tehnyt enää toista näytelmäelokuvaa, eikä Nukkekaappia ole esitetty ainoan tv-esityksen jälkeen, joten kyseessä on todellinen harvinaisuus. 

Cederström on sittemmin palannut Tove Janssonin maailmoihin useaan otteeseen: dokumentit Matkalla Toven kanssa (1993), Haru, yksinäisten saari (1998) ja Tove ja Tooti Euroopassa (2004) pohjautuvat Janssonin puolison Tuulikki Pietilän kaitafilmeihin.

Festivaalilla näytettävä Matkalla Toven kanssa kertoo Janssonin ja Pietilän matkasta Japaniin, jossa Pietilä osti ensimmäisen kaitafilmikameransa. Elokuvassa pariskunta kommentoi matkaansa ja Jansson lukee novelliaan ”Matka Konican kanssa” (kirjasta Reilua peliä, 1989).

Näytöksen kolmas elokuva on Saara Cantellin ruotsiksi tehty Den Stora resan eli Suuri matka (2005). Se on kolmiodraama kolmekymppisestä Rosasta, joka on rakastunut menestyvään Elenaan, mutta jota sairas äiti tarvitsee. Janssonin novelli ilmestyi aikoinaan Nukkekaappi-kokoelmassa(1978). (JN)