la 15.4. klo 11.30 Logomo, Kino-sali
Tove Jansson -teemanäytös 1:
Kunniallinen petkuttaja
Den ärliga bedragaren. 1985. Tuotanto: MTV Oy. Ohjaus ja käsikirjoitus: Ritva Nuutinen. Ensi-ilta: 3.12.1985 MTV2, Aitiopaikka. Pituus/kesto: 87 min. Ikäraja: S. Esitysformaatti: DCP.
Kunniallinen petkuttaja on Tove Janssonin samannimisen romaanin (1982) filmatisointi. Ritva Nuutisen ohjaama MTV:n teatteritoimituksen tuotanto on pienen saaristolaiskylän talveen sijoittuva elokuva kahden eri-ikäisen ja erilaista elämän ohjenuoraa seuraavan naisen välisestä suhteesta.
Anna Aemelin (Soli Labbart) on iäkäs, menestynyt lastenkirjojen kuvittaja, joka asuu yksin isossa kartanossaan. Hänen avukseen tuppautuu kyläkaupan entinen apulainen Katri Kling (Kirsti Kemppainen), joka toimittaa Annalle postia ja ruokatarpeita. Katri on valehtelija, joka tekee itsestään Annalle korvaamatonta. Avuliaisuudellaan ja suoruudellaan hän juonittelee määrätietoisesti itsensä, pikkuveljensä Matsin (Pekka Ketonen) ja susikoiransa asumaan Annan suuren talon yläkertaan.
Elokuvan keskeinen teema – rehellisyyden ja valheellisuuden neuvottelu – kiteytyy useissa dialogin aforistisissa viisauksissa. Esimerkiksi Katri toteaa Annalle, että ”niistä, joita voi petkuttaa, pidetään aina vähemmän” ja Anna Katrille, että ”kohteliaisuus saattaa joskus olla melkein eräänlaista petosta”. Rehellisyyden ja valheen rajasta keskustellaan erityisen terävästi kohtauksessa, jossa Anna tuskailee lasten lähettämiin kirjeisiin vastaamisen kanssa.
Soli Labbart sai roolistaan naispääosan Jussi-palkinnon. (TR)