Pe 3.9. klo 22.00

PUNAINEN KOHINA

Ilman julkista rahaa tuotettujen niin sanottujen indie-elokuvien esiinmarssi 2000-luvulla on tuonut suomalaiseen elokuvaan enemmän lajityyppejä. Vuonna 2017 valmistuneen perämetsäkauhufilmin Kyrsyän tuottajien uusin elokuva Punainen kohina (2021) on Suomessa harvinainen psykologinen kauhujännäri. Sen on ohjannut pitkänä esikoisenaan Sami Pöyry, joka on tullut aiemmin tunnetuksi omaperäisenä elokuvabloggaajana. Pöyry on myös kirjoittanut, kuvannut ja leikannut elokuvansa.

Kauhu on kiinnostanut Pöyryä jo pitkään. Ohjaajan puolipitkä Zomba di Mare (2014) on kokeellinen ja melkein esseistinen zombikuvaus, joka on dubattu italiaksi. Uusinta elokuvaansa Pöyry teki usean vuoden ajan, ja hän totesikin Hämeen Sanomien haastattelussa, ettei osaa sanoa Punaisen kohinan lopullista budjettia.

Punainen kohina kertoo nuoresta Timosta, jonka elämä täyttyy omien elokuvien tekemisestä ja sekavien monologien tallentamisesta c-kaseteille. Pienessä kylässä asuva Timo kutsuu vanhat lapsuudenystävänsä luokseen, selvästi pahoin aikein. Elokuvassa kuvataan yhteiskunnallisia ristiriitoja maaseudun ja kaupungin välillä, ja tekemällä Timosta naisvihamielisen incel-hahmon Pöyry kytkee Punaisen kohinan ajankohtaisiin keskusteluihin.

Pöyry on itse sanonut elokuvaansa Gaspar Noén ja Mikko Niskasen äpärälapseksi, ja sitä on kritiikeissä verrattu korealaisen Bong Joon-hon Parasiteen ja Tobe Hooperin klassikkoteokseen Texasin moottorisahamurhat.

Punainen kohina herätti ristiriitaisia arvosteluja. Sitä kehuivat Episodin Niko Ikonen ja Kulttuuritoimituksen Aleksi Leskinen, mutta sitä tuntui suorastaan inhoavan Film-O-Holicin Juha Rosenqvist. Ikosen mukaan elokuvan taiteellinen ote, jossa on haettu vaikutteita muodikkaasti 1980-luvun elokuvista, toimii hyvin, mutta käsikirjoitus on puutteellinen. Leskinen kehuu elokuvaa siitä, miten se luottaa rohkeasti siihen, mitä katsoja ei näe. Rosenqvist taas pitää monia ratkaisuja tekotaiteellisina ja hänen mukaansa yksinäisyyttä ja syrjäytyneisyyttä käsittelevät teemat jäävät sivulauseenomaisiksi jännitysaineksen saadessa liikaa huomiota.

Sami Pöyry on joka tapauksessa kiinnostava elokuvantekijä, jolta on lupa odottaa näyttöjä tulevaisuudessa. Hän on tiettävästi saamassa valmiiksi myös toisen pitkän elokuvan, romanttiseksi draamaksi kuvaillun Hetket.

Punainen kohina sai teatteriensi-iltansa ja rajoitetun teatterilevityksen alkukeväästä 2021 hankalan korona-ajan keskellä. Elokuvaa ei näytetty tuolloin esimerkiksi Helsingissä tai Turussa.

Juri Nummelin