Su 5.9. klo 18.00

PAHA PERHE

Aleksi Salmenperän käsikirjoittama ja ohjaama Paha perhe (2010) on musta komedia ylisuojelevan isän pakonomaisesta pyrkimyksestä hallita sitä, miten hänen perheessään tulisi elää.

Hovioikeuden tuomari Mikael (Ville Virtanen) on toista kertaa naimisissa. Lääkärivaimonsa (Vera Kiiskinen), Milo-pojan ja aiemmasta liitosta olevan Danin (Lauri Tilkanen) kanssa elävä Mikael ei tiedä mitään tyttärestään Tildasta (Pihla Viitala), joka on avioeron jälkeen asunut äitinsä kanssa Tanskassa.

Kun Tilda 16 vuoden jälkeen tulee Suomeen hautaamaan äitinsä, sisarukset lähentyvät. Se saa Mikaelin suunniltaan, sillä hän kuvittelee lähentymisen johtaneen myös seksiin. Sukupolvikonflikti, nuorisokuvauksen perusta, saa lisää kierroksia, kun työkseen yhteiskuntajärjestystä ylläpitävä tuomari alkaa kotonakin mielikuvituksensa pakottamana määrittää normaaliutta lakikirja kädessä.

Elokuvan voi nähdä yhden perheen sisällä käyvän neuvottelua ajan valtaeetoksesta, uusliberalismin läpäisemän yhteiskunnan kilpailua ja menestystä ylimpänä mittanaan pitämistä arvoista ja niiden vaikutuksesta ajatteluumme ja käytökseemme. Menestyksen vaatimuksen ulottaminen perheeseen kieltää epäonnistumisen ja korostaa keskiluokkaisuuteen liitettyä yritteliäisyyttä. Mikaelin periksiantamattomuus ei kuitenkaan näyttäydy hyveenä vaan tukahduttavana periaatteena, joka pyrkii sulkemaan ulkopuolelleen kaiken, mikä ei sen raameihin sopeudu.

Niinpä, kun asiat eivät mene Mikaelin toivomalla tavalla, hän alkaa hajottaa perhettään: hän sulkee perheensä ulkopuolelle ”epäonnistumisia”, jotka eivät hänen menestysnormaaliuteensa sovi. Tilda ymmärtää olevansa ulkopuolinen, kun isän perhealbumista ei löydy yhtään kuvaa hänestä, ja myös Mikaelin isä saa siirron vanhainkotiin.

Paha perhe osoittaa kerta toisensa jälkeen isän toimien naurettavuuden. Samassa se osoittaa yhden uusliberalistisen yhteiskunnan keskeisen ongelman: Mikaelin väkisin pystyssä pitämä ulkokuori voi huokua menestystä, mutta yksipuolisesti määritetty normaalius johtaa yksinäisyyteen. Mikaelin nähdäänkin monesti jäävän yksinäiseksi juuri silloin, kun hän on joutunut puolustamaan suojelemaansa järjestystä.

Ville Virtanen sai roolistaan mielipuolisesti käyttäytyvänä, yhtä aikaa epävarmana, hauraana ja naurettavana isänä Jussi-palkinnon. Maininnan ansaitsee myös Ville Tantun musiikki, joka johdattelee mainiosti Mikaelin päänsisäiseen sekavuuteen.

Tommi Römpötti