Su 5.9. klo 16.00

ENSILUMI

Kesän viimeiset päivät ovat käsillä. Mehdipourin perhe nauttii vapaa-ajastaan suomalaisen tuttavaperheen luona luonnon helmassa. Illaksi on kuitenkin palattava vastaanottokeskukseen, jonne perhe on rakentanut kodin turvapaikkapäätöstä odotellessaan. Syksy tuo mukanaan kielteisen päätöksen, mutta toivo elää silti.

Tulevaisuudessa häämöttävään käännytykseen on perheessä yhtä monta lähestymistapaa kuin siinä on jäseniä. Vanhemmat jaksavat uskoa valitusprosessin voimaan, ja perheen esikoisesta, Raminista (Aran-Sina Keshvari), tulee viestintuoja, joka kääntää viralliset kirjeet hyviä uutisia janoaville. Äiti (Shabnam Ghorbani) jatkaa kodin rakentamista ja rutiinien luomista, kun taas isän (Shahab Hosseini) optimismi vaatii välillä rohkaisua alkoholista. Pikkusisko Donya (Kimiya Eskandari) ei vielä osaa kantaa huolta tulevasta. Kaiken tämän keskellä Ramin toimii vakaana muurina, joka ylläpitää toiveikkaita ajatuksia turvapaikasta.

Ensilumi-elokuvan (2020) päähenkilön osassa nähtävä Aran-Sina Keshvari tekee harvinaisen kypsän roolityön kahden maailman väliin jäävänä nuorena. Yläasteelle siirtyminen tuo mukanaan uudet luokkatoverit ja orastavan ihastuksen. Samalla kielteinen turvapaikkapäätös uhkaa kuitenkin viedä kaiken uuden pois. Rauhallisen pinnan alla jylläävät suuret tunteet, joiden piilottaminen purkautuu välillä fyysisenä ahdistuksena.

Suomalais-iranilaisen elokuvaohjaajan Hamy Ramezanin ensimmäisessä pitkässä näytelmäelokuvassa on tavoitettu kauniisti se jättiläismäinen harppaus aikuisten maailmaan, jonka 13-vuotias päähenkilö joutuu ottamaan. Palkituista dokumenteistaan aiemmin tunnettu ohjaaja-käsikirjoittaja Ramezan on kirjoittanut tarinaan mukaan omia kokemuksiaan.

Ensilumi elää vuodenaikojen sykkeessä. Luonto nousee tärkeäksi samaistumispinnaksi Raminille, joka on jo luonut uudet juuret Suomeen. Kuvallisessa kerronnassa korostuu luonnon hiljainen voima, jonka huomaan Ramin voi heittäytyä, kun oma jaksaminen on koetuksella. Koulun tunneilla omaa luontosuhdetta purkavassa tehtävässä Ramin ensin pohtii samaistuvansa eniten joenpenkalla makaaviin kiviin. Oman valinnan paljastaminen tuntuu kuitenkin liian henkilökohtaiselta kaiken muutoksen keskellä vakaana paikallaan pysyvälle pojalle.

Parin vuoden ajan Suomessa asuneet Mehdipourit ovat rakentaneet epätietoisuuden keskelle kodin rutiineista. Yhteiset hetket tukkaa letittäen tai hampaita harjaten luovat kodille turvalliset seinät, vaikka vastaanottokeskuksessa naapurit vaihtuvat ja oman perheen keskuuteen vetäytyminen on joskus haastavaa. Mehdipourien koti ei riipu viranomaisten päätöksestä siitä, missä he saavat asua, vaan se on rakennettu yhteisille arjen hetkille.

Emilia Koivumäki