To 2.9. klo 19.00
EIJA-LIISA AHTILAN LYHYTELOKUVIA 2

Jälkimmäisessä Eija-Liisa Ahtilan lyhytelokuvien näytöskoosteessa liu’utaan asteittain irti ihmiskeskeisestä kerronnasta ja tavasta kuvata luontoa ja eläimiä. Sarjassa nähtävät elokuvat vastaavat omalla tavallaan kysymykseen siitä, mitä ekologinen elokuva voisi olla ja kuinka esittää todellisuutta siten, ettei luontoa kuvata ainoastaan ihmisen kautta.

Rukoushetki (2005) on kolmen jaetun kuvan kautta kerrottu kuvaus surusta ja menetyksestä. Omaelämäkerrallisessa elokuvassa koiran kuolema käynnistää tapahtumat, jotka kasvattavat elokuvan teemat laajemmaksi pohdinnaksi tavoistamme kokea ja havainnoida sekä kuvata ja käsittää surua. Tapahtumien aikaan taltioidusta videomateriaalista ja uudelleen rekonstruoiduista kohtauksista muodostuva elokuva matkaa New Yorkista Länsi-Afrikassa sijaitsevaan Beniniin. Elokuvassa näyttelee muun muassa Laura Malmivaara.

Marian ilmestys (2010) tutkii tapojamme hahmottaa ja merkityksellistää ympäröivää maailmaamme eri tavoin. Luukkaan evankeliumin kertomukseen ja Marian ilmestystä kuvaaviin maalauksiin pohjautuva elokuva sovittaa lähdemateriaalinsa nykypäivään. Aulangon luonnonpuistossa osittain kuvattu elokuva kertoo ihmisten, eläinten ja luonnon rinnakkaisesta elosta sekä havaitsemisen ja tiedon mahdollisuuksista. Samalla rakennetaan uudenlaisia näkökulmia siihen, mitä inhimillisyys tarkoittaa.

Tutkimuksia draaman ekologiasta (2014) on suoraviivaisin Ahtilan myöhäiselokuvia yhdistävistä teemoista. Polkumaisesti etenevä elokuva haastaa ihmisten tapoja käsittää ja hahmottaa luontoa sekä pohtii taiteen vastuuta ja roolia luonnon kuvaamisessa. Ihmisen roolia elokuvassa esittää Kati Outinen. Hänen lisäkseen joukko muita näyttelijöitä muodostaa ”Varjojen ryhmän”. Muista lajeista roolin saavat esimerkiksi puut, perhoset ja hevoset.

Tyypillisesti Eija-Liisa Ahtilan työt ovat olleet Suomessa nähtävissä gallerioissa ja museoissa eivätkä elokuvateattereissa. Ahtilan teosten installaatioversioissa katsoja asetetaan usein keskelle ympäröiviä ruutuja. Teemat ja tarinat avautuvat katsojalle samanaikaisista, eri perspektiiveistä maailmaa tarkastelevien kuvien kautta.

Ahtila valmistaa kuitenkin monista töistään useisiin esitysympäristöihin soveltuvia versioita. Suomalaisen elokuvan festivaalilla nähtävät, Ahtilan itsensä kuratoimat sarjat ovat elokuvateattereihin sovitettuja, niin kutsuttuja ”yksikanavaisia” versioita. Sisältö elokuvateatteriversioissa on esillepanoa lukuun ottamatta liki sama kuin installaatioversioissa, vaikka aikatasot ja tarina eivät enää ympäröi katsojaa konkreettisesti.

Juho Liukkonen