To 2.9. klo 17.00

EIJA-LIISA AHTILAN LYHYTELOKUVIA 1

 

Eija-Liisa Ahtila on yksi Suomen menestyneimmistä nykytaiteilijoista. Hänen elokuvaa sekä video- ja installaatiotaidetta yhdistelevät kokeelliset teoksensa ovat niittäneet arvostusta niin kotimaassa kuin ulkomailla. Ahtilan töitä on esitetty esimerkiksi New Yorkin modernin taiteen museossa MoMA:ssa ja Lontoon Tate Modernissa. Niin ikään Ison-Britannian elokuvainstituutti BFI on julkaissut Ahtilan elokuvia dvd:llä.

Ahtilan töiden kohdalla herää monesti kysymys, tulisiko niitä luonnehtia alun alkaenkaan elokuviksi vai kuvataiteeksi. Ahtila ei ole haastatteluissaan tehnyt tuotantonsa osalta eroa perinteisen visuaalisen taiteen ja elokuvataiteen välille. Onkin mielekkäämpää ajatella, että Ahtilan teoksilla on annettavaa molemmille taideperinteille, joista hän myös ammentaa omaleimaisella tavallaan.

Ahtilan teoksia on kehuttu muun muassa siitä, kuinka niissä haastetaan perinteisiä esittämisen ja katsomisen tapoja. Teokset hyödyntävät usein katsojan kokemusta ja useita aisteja. Myös katsoja joutuu pohtimaan suhdettaan Ahtilan teoksiin. Tutkija Taru Elfvingin sanoin Ahtilan töissä joutuu ”etsimään aktiivisemmin omaa paikkaansa todistamansa edessä”.

Ensimmäinen Ahtilan Suomalaisen elokuvan festivaalille kuratoima näytöskokonaisuus koostuu hänen varhaisemmista töistään. Elokuvissa perinteiset kuvakerronnan keinot tulevat haastetuiksi. Pääosan saavat tavallisten ihmisten kokemukset. Usein myös kuvitteellinen ja todellinen limittyvät toisiinsa kuvien vuoropuhelun kautta.

Me/We, Okay ja Gray (1993) leikittelevät televisiomainosten estetiikalla. Niissä mies pohtii suhdettaan perheeseensä. Yhdessä esitettynä teosten välille muodostuu miltei runonomainen toisto.

Jos 6 olis 9 (1995) kertoo teinityttöjen aikuiseksi kasvamisesta, seksuaalisuudesta ja odotuksista. Kolmessa samanaikaisessa ruudussa henkilöt kertovat osana isompaa ryhmää muistoistaan ja haaveistaan. Dokumentaarisuus ja fiktio sekoittuvat.

Tänään (1996) kertoo isän ja tyttären välisestä suhteesta. Suvun isoisä menehtyy onnettomuudessa eräänä kesäyönä. Elokuva tarkastelee kolmen eri henkilön näkökulmasta identiteetin muuttumista perhepiirissä. Elokuvassa perheen isää näyttelee Tommi Korpela.

Lohdutusseremonia (1999) on teos luopumisesta ja lopusta. Helsingin lähiössä asuva nuoripari päättää parisuhteensa. Naisen näkökulmasta kerrottu tarina avautuu usealle ruudulle. Siinä missä toinen kuvista esittää tapahtumien kulkua, toinen ruuduista painottaa maisemia, tunnelmaa ja sävyjä.

Ensimmäisen näytöksen päättävä Rakkaus on aarre (2002) kertoo viisi fiktiivistä tarinaa psykoosiin sairastuneista naisista. Fantasiaa ja realismia yhdistelevässä elokuvassa todellisen ja kuvitellun rajat hämärtyvät. Kertomuksissa päähenkilöiden kokemuksia kuvataan toisistaan poikkeavin keinoin. Esimerkiksi viimeisessä episodissa äänimaisema saa lopulta vallan kerronnassa.

 

Juho Liukkonen