La 5.9. klo 16.00. Vieraana tutkija Marko Home.

Suomalaisen avantgarde-elokuvan tienraivaajana muistettu Eino Ruutsalo toteutti 1960-luvun alkupuoliskolla neljä pitkää näytelmäelokuvaa, jotka sisälsivät runsaasti kokeellisia elementtejä. Toisena niistä valmistui Tuulinen päivä (1962), jota jälkikatsannossa on usein pidetty ohjaajan pitkistä töistä arvostetuimpana. Se on modernin jazzin säestämä arvoituksellinen kertomus rakkauden etsinnästä.

Kirsi (Raili Metsä) viettää kesää saarella Matin (Yrjö Tähtelä) kanssa. Syksyn tultua mies lähtee kaupunkiin ja Kirsi odottaa häntä takaisin. Kun Matti ei palaa, lähtee nainen hänen peräänsä, mutta tuloksetta. Sen sijaan Kirsi kohtaa Jakobin (Herman Schaibel) ja Vanhan miehen (Unto Salminen).

Elokuvan juoni on hyvin löyhä, ja sen pyrkimykset ovatkin muualla. Hahmot kärsivät jonkinlaisesta eksistentiaalisesta tyhjyydestä, ja kuvissa tuntuu toisinaan olevan epämääräistä uhkaa ja sijoiltaan olon tunnelmaa. Tätä korostaa sekin, että rakkaus vaikuttaa aina samanlaiselta – se noudattaa samoja muotoja, vaikka kohde vaihtuu. Toisaalta tässä voi nähdä myös jonkinlaista parodiaa romanttista rakkautta kohtaan. Samaan viittaa tarkoituksellisen antirealistinen replikointi, jossa on niin runollisia kuin kömpelöitäkin aineksia. Parodiset piirteet ovat Juri Nummelinin mukaan ominaisia jo Ruutsalon romaanille Toropainen tyrmätään (1945).

Itse koin Tuulisen päivän voimakkaasti hajoavan subjektin kuvauksena, ihmisillä ei ole kiinteää minuutta ja he ovat ympäristönsä ja kulttuurinsa vankeja. Taustalla on myös sodan ja holokaustin varjo. Tähän viittaavat niin Jakobin repliikki (”Haittako sinua, että olen juutalainen?”) kuin Kirsin lopussa näkemä uni keskitysleirivangeista. Henkilöt ovat lukkiutuneita muistoihinsa. Kirsi etsii Mattia löytämättä tätä ja Vanha mies kaihoaa saarella kokemaansa rakkautta.

Voisi ajatella, että muistot ovat henkilöille tärkeämpiä kuin jokapäiväinen elämä. Tämä viittaa umpioituneeseen persoonallisuuteen, jolloin suhde itseen ja toisiin on Erich Frommin tarkoittamalla tavalla nekrofiilinen (omien ajatusten kanssa seurustellessa ei haluta kohdata aitoa ihmistä). Muistot ja haaveet ovat taakka, mutta toisaalta vaihdettavissa uutta kohdetta koskeviksi. Tällä tavoin Tuulinen päivä laajenee koko kulttuurin analyysiksi ja tavoittelee samanlaisia asioita kuin samaan aikaan ranskalainen uusi romaani, jonka keskeistä tematiikkaa olivat subjektin hajoaminen, muistot ja aika. Aikalaisarvosteluissa viitattiin myös Alain Resnaisin elokuvaan Viime vuonna Marienbadissa (1961).

Tuulisessa päivässä on tarinankuljetuksen, replikoinnin ja teemojen esittämisen tasolla kömpelyyksiä, mutta ne eivät peitä sitä, että kyseessä on kunnianhimoinen teos, joka oli varsinkin omana aikanaan kotimaisessa elokuvassa poikkeuksellinen pohtiessaan koko länsimaisen kulttuurin tilaa. Ahdistavan tunnelman vastapainoksi elokuvassa on myös vapauttavat elementtinsä. Rakkaussuhteita ei esitetä moralistisesti (eikä siinä tässä yhteydessä järkeä olisikaan), teoksen muoto on avoin (vaikka siinä tarina onkin, se ei hallitse kerrontaa) ja ehdotonta loppusulkeumaa ei ole. Kaikki tällainen antaa tilaa katsojan omille tulkinnoille ja tunteille.

Esittelyteksti Rami Nummi


Tuulinen päivä (Blåsig dag). 1962. Tuotanto: Eino Ruutsalo. Ohjaus, käsikirjoitus, lavastus, kuvaus ja leikkaus: Eino Ruutsalo. Äänitys: Matti Ylinen. Musiikki: Otto Donner. Näyttelijät: Raili Metsä (Kirsi), Yrjö Tähtelä (Matti Kivekäs), Unto Salminen (vanha mies), Herman Schaibel (Jakob), Soili Poutiainen (tyttö), Juhani Juustinen (nuori mies), Kaarlo Juurela (ajatuksiinsa vaipunut mies), Maija-Liisa Rönnberg (nainen proomun kulmalla), Liisa Pakarinen (tytön äiti vuokraemäntä), Josef Kersch (juutalainen), Ruben Fiedler (juutalainen), Arvo Summanen (taiteilija naamioineen), Paki Peltonen (povitaskuaan kaivava mies), Harri Kahramo (mies ravintolassa), Outi Pennanen (piirtävä nainen), Juhani Harri (käärmemies), Helena Ruutsalo (äiti), Annika Ruutsalo (tyttö), Juha Ruutsalo (poika), Marja Lindqvist (juutalainen). Ensi-ilta: 9.11.1962 Helsinki (Capitol), 23.11.1962 Turku (Boston). Pituus/kesto: 2040 m / 75 min. Esitysformaatti: 35 mm.

Alkukuvana: Kotka. 1962. Tuotanto: Eino Ruutsalo. Ohjaus, käsikirjoitus ja kuvaus: Eino Ruutsalo. Musiikki: Otto Donner. Koreografi: Riitta Vainio. Tv-ensi-ilta: 2.6.1965 (Mainos-TV). Pituus/kesto: 205 m / 7 min. Esitysformaatti: 35 mm.