Su 6.9. klo 17.00. Vieraana ohjaaja Markku Lehmuskallio.

Markku Lehmuskallio on Suomen merkittävimpiä pohjoisen luonnon kuvaajia. Luontodokumentti Pohjoisten metsien äänet (1973) sai parhaan lyhytelokuvan Jussi-patsaan vuonna 1974. Pitkien elokuvien tuotanto alkoi vuonna 1980 Korpinpolskalla, joka kuvattiin Oulangan kansallispuistossa. Vuonna 1988 valmistunut Inuksuk (1988) oli Lehmuskallion neljäs pitkä elokuva, ja se sijoittui skandinaavisten maisemien jälkeen Pohjois-Kanadaan.

Nimi Inuksuk on inuitien kieltä ja viittaa ihmisen hahmoisiin kivimuodostelmiin, joita Grönlannin ja Pohjois-Amerikan pohjoisosien alkuperäiskansat ovat pystyttäneet metsästys- ja kalastusalueidensa ja leiripaikkojensa merkeiksi. Usein inuksukit olivat ihmisen muotoisia, ja kivipatsaista on sittemmin tullut kulttuurinen symboli, joka viittaa pohjoisten kansojen historiaan ja luontosuhteeseen.

Lehmuskallio on todennut kiinnostuneensa aiheesta jo kuvatessaan elokuvaansa Skierri – vaivaiskoivujen maa (1982). Inuksukin ensi-illan aikaan hän totesi Aamulehdelle: ”Kun kuvasin Skierriä Lapissa jouduin tutustumaan erääseen vähemmistökulttuuriin ja opin näkemään monia asioita uudella tavalla. Itse asiassa olen vasta Inuksukissa pystynyt käyttämään asioita, jotka opin Skierriä tehdessäni saamelaisilta.” Lehmuskallion tuotantoa voi tulkita löytöretkenä sekä alkuperäiskansojen kulttuureihin että ihmisen ja luonnon suhteeseen.

Inuksukin tarina sijoittuu arktiselle tutkimusasemalle, jota elokuvan päähenkilö Kaarle Berg (Per Olof Grape) kutsuu nimellä Point Hope. Lopulta tarinassa asettuvat rinnakkain kolme eri taustoista tulevaa ihmistä. Kaarle Berg on jääkarhujen tutkija, ja hänen apulaisenaan työskentelee Aaron (Rasmus Thygesen), jonka on vaikea ymmärtää Kaarlen inhohimoa. Aaronille jääkarhut ovat vain riistaa. Kaksikon seuraksi tutkimusasemalle saapuu tšekkoslovakialainen Maria Janíková (Eva Janíková-Pakaslahti), joka puolestaan tutkii myskihärkiä. Samalla kun elokuva kuvaa kolmen eri ihmisen suhdetta luontoon, sen kautta avautuu näkymä myös sosiaalisiin verkostoihin, joiden osia elokuvan henkilöt väistämättä ovat.

Vuonna 2020 Inuksukia katsoessa voi pohtia luontosuhteen ja -käsityksen muutoksia. Tänään elämme erilaisessa todellisuudessa kuin elokuvan valmistumisen aikaan vuonna 1988. Inuksuksissa Kaarle Berg kirjoittaa päiväkirjaansa, miten Kanadaan tulo merkitsi paratiisiin saapumista: ”Vapauden tunne on pakahduttava.” Vuonna 2020 olemme tietoisempia kuin koskaan ihmisen toiminnan globaaleista vaikutuksista, ihmisen ja luonnon yhteenkietoutumasta, josta ei ole ulospääsyä.

Esittelyteksti Hannu Salmi


Inuksuk. 1988. Tuotanto: Giron-filmi Oy, Sveriges Television Luleå, Inuit Broadcasting Corporation. Ohjaus: Markku Lehmuskallio. Käsikirjoitus: Niilo Hyttinen, Markku Lehmuskallio. Kuvaus: Pekka Martevo. Äänitys: Antero Honkanen, Arto Jokisuu, Matti Taponen. Miksaus: Tom Forsstöm. Leikkaus: Juho Gartz. Lavastus: Matti Taponen. Musiikki: Hans Sandin, Mikael Segerström. Näyttelijät: Per Olof Grape (luonnontutkija Kaarle Anton Berg), Rasmus Thygesen (Aaron, Bergin assistentti), Eva Janíková-Pakaslahti (luonnontutkija Maria Janikova), Liisi Tandefelt (Liisa, taiteentutkija), Kaija Kiiski (Saaran, Kaarlen vaimon ääni), Maria Lehmuskallio (Marian, Kaarlen tyttären ääni), Johannes Lehmuskallio (Juhanin, Kaarlen pojan ääni). Ensi-ilta: 5.2.1988 Helsinki (Illusion), Turku (Diana). Pituus/kesto: 2640 m / 97 min. Esitysformaatti: 35 mm.