TULEVAISUUS EI OLE ENTISENSÄ – Mika Taanilan lyhytelokuvia 1 pe 12.4. klo 16 – vieraana Mika Taanila

Festivaalilla esitettävä Mika Taanilan lyhytelokuvien ensimmäinen paketti on paitsi omaperäinen kooste kokeellista elokuvaa sinänsä myös kunnianosoitus kokeellisen liikkuvan kuvan, elektronisesti tuotetun äänen ja näiden erilaisten yhdistelmien perinteelle. Ne muistuttavat siitä, kuinka kiinteässä yhteydessä dokumenttielokuva ja kokeellinen elokuva ovat alusta pitäen kasvaneet.

Koosteen pääkuva Tulevaisuus ei ole entisensä (2002) kallistuu vahvimmin dokumenttielokuvan puolelle, vaikka senkin ilmaisu irtoaa klassisista dokumentaarisista muodoista. Se on elokuva Erkki Kurennimestä (1941–2017), joka tunnetaan ennen muuta elektronisen musiikin ja siihen kytkeytyvän kokeellisen elokuvailmaisun pioneerina. Kurenniemen rakentamien digitaalisten musiikki-instrumenttien (DIMI) legendaarista mainetta on pitänyt yllä esimerkiksi Pan Sonic -yhtye.

Taanilan elokuva osoittaa, että Kurenniemen tiede- ja taideambitiot kytkeytyvät elimellisesti hänen eksentriseen persoonaansa, erityisesti vimmaiseen haluun dokumentoida koko oma elämä kuviksi ja äänitteiksi. Asiaan kuuluu, ettei hän ainoastaan napsi kuvia ja äänittele sattumanvaraisesti, vaan myös muokkaa ja työstää, arkistoi ja luetteloi, järjestää elämänsä kuvallisiksi ja äänellisiksi esityksiksi. Lopulta on enää hankala sanoa, missä ihminen loppuu ja mistä taltiointi, kone tai toinen ihminen alkaa. Tavoitteena onkin rekonstruoida ihmiselämä tulevaisuudessa, vuonna 2048: ”Koko tämän ajan historia voidaan rakentaa uudelleen.”

Sommerreise (2006) jatkaa Kurenniemen elämän ja ajatusten kokeellista dokumentointia. Kurenniemi, joka edellisessä dokumentissa näyttäytyy paitsi maanisena keräilijänä myös yhtä maanisena puhujana, on nyt sairauden vuoksi menettänyt puhekykynsä. Elämän tallentaminen ja rekonstruoiminen saavat aivan uuden ulottuvuuden. Lyhytelokuva on samalla kunnianosoitus Kurenniemen omalle kokeelliselle elokuvalle Winterreise (1963).

Optinen ääni (2005) on lähtökohdaltaan oodi printtereille ja muille toimistotarvikkeille, erityisesti niiden muuttuville ja katoavaisille äänille. Ääniraitana on kanadalaisen [The User]-yhtyeen sävellys Symphony #2 for Dot Matrix Printers, joka rakentaa printterien äänistä rytmisen sävelkokonaisuuden. Elokuva nyökyttelee kokeellisen elokuvan historian eri vaiheisiin, selvimmin nopeutettua kuvaa hyödyntävään videotaiteeseen, joka saa toimistorakennuksen ja kaupunkikuvan lähes abstraktiin liikkeeseen, sekä 1920-luvun abstraktiin animaatioelokuvaan, joka panostaa pulssien ja ääniaaltojen rytmiseen mustavalkoiseen leikkiin.

Esittelyteksti Kimmo Laine

Optinen ääni. 2005. Tuotanto: Kinotar Oy. Ohjaus ja leikkaus: Mika Taanila. Käsikirjoitus: Mika Taanila, Jussi Eerola. Kuvaus: Jussi Eerola. Äänitys ja äänisuunnittelu: Olli Huhtanen. Musiikki: [The User]. Ensi-ilta: 2005 Tampereen elokuvajuhlat. Kesto: 6 min. Esitysformaatti: 35 mm.

Tulevaisuus ei ole entisensä. 2002. Tuotanto: Kinotar Oy. Ohjaus, leikkaus ja käsikirjoitus: Mika Taanila. Kuvaus: Jussi Eerola. Äänisuunnittelu: Olli Huhtanen. Äänitys: Pertti Venetjoki. Musiikki: Erkki Kurenniemi, Jukka Ruohomäki, György Ligeti. Esiintyjät: Erkki Kurenniemi. Ensi-ilta: 21.11.2002 Helsinki (Kiasma-teatteri, Avanto-festivaali). Kesto: 52 min. Esitysformaatti: 35 mm.

Sommerreise. 2006. Tuotanto: Mika Taanila. Ohjaus: Mika Taanila. Kuvaus: Mika Taanila. Esiintyjät: Erkki Kurenniemi. Ensi-ilta: 31.1.2009 Helsinki (Orion). Kesto: 4 min. Esitysformaatti: 16 mm.