Veli-Matti Saikkonen (s. 1941) kuuluu siihen elävän kuvan tekijöiden sukupolveen, jolloin ohjaajan päätyö ei enää välttämättä ollut pitkissä teatterielokuvissa. Timo Bergholmin, Eija-Elina Bergholmin, Veikko Kerttulan ja Jukka Sipilän tavoin hänen tuotantonsa painopiste on televisiossa, televisioteatterin ja -elokuvien parissa.

Saikkonen valmistui Teatterikoulun ohjaajalinjalta vuonna 1965 lopputyönään Georg Büchnerin Woyzeck. Hän jatkoi valmistuttuaan Teatterikoulun opettajana ja Kansallisteatterin ohjaajana ja oli opettajansa Ralf Långbackan ohella vahvasti tuomassa Suomeen brechtiläistä eeppistä teatterikäsitystä ja gestistä näyttelemistä. Kansallisteatteriin hän ohjasikin esimerkiksi Brechtin Setsuanin hyvän ihmisen vuonna 1968. Tulevan televisiouran kannalta merkittävää oli niin ikään se, että yhteistyö monen kotimaisen aikalaiskirjailijan kanssa alkoi jo teatterissa. Saikkonen ohjasi esimerkiksi Veijo Meren Sotamies Jokisen vihkiloman kantaesityksen Kansallisteatteriin jo vuonna 1965. Kokonaan hän ei teatteria jättänyt myöhemminkään, vaikka 1970-luvulta alkaen televisiosta tulikin päätyö. Toisinaan teatteriohjaus synnytti myös televisioversion. Tällaisia tapauksia olivat vaikkapa Turun Kaupunginteatteriin tehdyt kantaesitykset Jarkko Laineen Virtasen Masasta (näytelmä 1972, elokuva 1973) ja Alpo Ruuthin Tykkimies Kauppalan viimeisistä vaiheista (näytelmä 1974, elokuva 1977).

Saikkonen tuli televisioon kiinnostavalla hetkellä, juuri kun se oli nousemassa sekä keskeiseksi tiedotus- ja ajanvietevälineeksi että Eino S. Revon pääjohtajuuden myötä yhteiskunnallisen keskustelun keskipisteeksi. Televisioteatteri oli oleellinen osa tätä kehitystä: sitä katsottiin ahkerasti, ja etenkin kun nuori johtaja Timo Bergholm oli määritellyt sen tehtävän yhteiskunnallisesti – ohjelmien tuli ”kertoa katselijoille jotain olennaista meitä ympäröivästä, jokapäiväisestä elämästä, ihmisistä, aatteista ja opeista” – siitä myös keskusteltiin ja kiisteltiin kiihkeästi.

Televisioteatteri eli joka tapauksessa kulta-aikaa. Kaikilla toimituksilla, niin Yleisradion ykkös- ja kakkoskanavilla kuin Mainostelevisiollakin, oli oma teatterinsa. Saikkonen työskenteli pääasiassa Yleisradiossa, mutta esimerkiksi Takiaispallon kuusiosainen televisiosarjaversio esitettiin vuonna 1972 Mainostelevisiossa. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa tiivistettiin elokuvateattereita varten omaksi kokonaisuudekseen.

Televisioteatteri oli venyvä käsite. Sen nimissä esitettiin niin perinteisiä näytelmätaltiointeja, (erityisesti reporadion aikakaudelle ominaisia) kabaree-ohjelmia, sarjoja kuin itsenäisiä televisioelokuviakin. Teatteritaustastaan huolimatta Saikkonen erikoistui ennen muuta televisioelokuviin, joiden keskeinen ero teatterielokuviin oli oikeastaan vain esitysmuodossa. Epävarmaan ja taloudellisesti riskialttiiseen teatterielokuvaan verrattuna televisiotyöskentelyssä oli ilmeisiä etuja: saatavilla oli ammattitaitoinen tekninen hen-kilökunta, parhaat näyttelijät, kohtuulliset resurssit, parhaimmillaan mahdollisuus toteuttaa rohkeita ja potentiaalisesti epäkaupallisiakin aiheita – sekä laskeviin elokuvissakävijämääriin verrattuna valtava kotiyleisö.

Saikkosen pitkää ja monipuolista televisiouraa luonnehtii tiivis työskentely aikalaiskirjailijoiden kanssa. Hän on ohjannut yhtä hyvin alkuperäistekstejä kuin sovittanut näytelmiä ja proosaa – usein yhteistyössä kirjailijan kanssa. Kaikkein merkittävin kirjailijakumppani lienee Veijo Meri, jonka modernin, fragmentaarisen lähihistorian uudelleentulkintaan Saikkosen brechtiläinen tausta sopi täydellisesti (esimerkiksi Sujut, Manillaköysi, Kersantin kunnia). Muita merkittäviä yhteistyökumppaneita ovat olleet esimerkiksi Kerttu-Kaarina Suosalmi (Takiaispallo), Johan Bargum (Veronika), Kjell Westö (Miehen sydän) ja Alpo Ruuth (Naimisiin, Tykkimies Kauppalan viimeiset vaiheet). Hannu Salaman Juhannustanssit jäi valitettavasti 1970-luvun alussa toteutumatta sopimussyistä.

 

Kimmo Laine

 

Veli-Matti Saikkosen televisio- ja elokuvaohjauksia

1965 Juorupiiri

1966 Vai mitä Joe

1967 Kattilanpaikkaajan häät

1968 Irralliset eli Anna ja Vasili

1969 Yhdeksän miehen saappaat (Ralf Långbackan kanssa)

1970 Takiaispallo (elokuvateatteriversio)

1970 Naimisiin

1972 Takiaispallo (televisiosarja)

1973 Virtasen Masa

1974 Sujut

1975 Reviisori

1975 Ystävyysottelu

1976 Manillaköysi

1977 Tykkimies Kauppalan viimeiset vaiheet

1979 Lähikuvia eräästä naisesta

1980 Lumiakka

1982 Kuoleman hellä kosketus

1983 Alaikäinen

1983 Maailman viimeinen perhe

1984 Kevään ensimmäinen saalis

1985 Vääpeli Sadon tapaus

1986 Veronika

1987 Ja poika vaikenee

1988 Vincent van Gogh

1989 Terroristit

1991 Petoksen kehät

1992 Uhri

1994 Kesäyön unelma

1995 Yksinäiset sudet

1997 Kersantin kunnia

1998 Vuoden viimeinen kesä

2000 Sotamies Jokisen vihkiloma

2000 Sano Oili vaan

2001 Valtapeliä elokuussa 1940

2002 Koko maailma muuttuu

2003 Tähtikeinu

2004 Miehen sydän