Näytös su 10.4. klo 18.00. Vieraana Esko Salminen.

Aki Kaurismäen pakolaisongelmaa käsittelevä teos Le Havre on nyt ajankohtaisempi kuin valmistumisvuonnaan 2011. Teos on kiinnostava myös sen takia, että se vaikuttaa olevan käännekohta tekijänsä uralla. Vaikka elokuvassa on paljon uutta, se on tyyliltään ja joiltain teemoiltaan vahvasti kiinni Kaurismäen aikaisemmissa teoksissa. Näin ollen Le Havre tarjoaa katsojalle jotakin uutta ja jotakin vanhaa, juuri sellaisessa suhteessa kuin voi toivoa.

”Onko tämä Lontoo?” Idrissa Saleh kysyy. Köyhä kengänkiillottaja, Marcel Marx, katsoo kummeksuen gabonilaista pakolaispoikaa. ”Sinnekö haluat? Toiselle puolelle. Tämä on Le Havre, Normandiassa.” Le Havre on välitila, vähän niin kuin Casablanca Michael Curtizin klassikossa, jossa pakolaiset odottavat ja odottavat toivoen voivansa jatkaa matkaa. Nyt pakolaisten virta ei kulje Euroopasta Afrikkaan, kuten toisen maailmansodan aikana, vaan toiseen suuntaan. Kaurismäen elokuvan kantava teema on ihmisten tekemien rajojen ylittäminen: teoksessa yhteiskunnallinen asema yhdistää ihmisiä yli kansallisvaltioiden rajojen.

Rahtikontista Le Havreen päätyneen Idrissan on luotettava tuntemattomien vieraanvaraisuuteen. Toisin kuin Kaurismäen aikaisemmissa elokuvissa, keskiössä ei kuitenkaan tällä kertaa ole syrjäytynyt ihminen vaan apua tarjoavien vähäosaisten yhteisö. Kamera seuraa pääasiassa Marxia, joka tekee ystäviensä kanssa parhaansa auttaakseen niitä, joiden elämää leimaa puute ja avuntarve. Satamakaupungin viranomaiset ovat puolestaan avuttomia pakolaishaasteen edessä: he eivät kykene muuhun kuin pakolaisleirien rikkomiseen ja terrorismipelkojen lietsomiseen.

Temaattisesti tuttua Kaurismäkeä Le Havressa on se, että yhteiskunnan instituutioiden moraalittomuuden puristuksessa yksilöiden on kamppailtava inhimillisten arvojen puolesta. Kun Le Havre valmistui, Kaurismäki arveli sen olevan rantakaupunkitrilogian ensimmäinen osa, mutta uusien tietojen mukaan seuraava teos kertookin Suomeen kävelevästä pakolaisesta.

Mitä tyyliin tulee, Le Havressa näkyvät kristallisoituneina useat Kaurismäen elokuvista tutut elokuvalliset keinot. Näitä ovat niin lähikuvat käsistä, lyhyet kamera-ajot kohti eleettömiä henkilöhahmoja kuin uusien ja vanhojen esineiden nyrjähtäneet vastakkainasettelut.

Valittujen keinojen johdosta katsojan on helppo suhtautua henkilöhahmoihin sympatialla, vaikka paikoitellen heille onkin vaikea olla virnuilematta. Kaikkein kummallisimmassa kohtauksessa elokuvan vaitelias komisario ostaa itselleen ananaksen, jota kamera seuraa erikoislähikuvassa. Tyylikeinot antavat ymmärtää, että hedelmällä on tarinassa tärkeä rooli, vaikka näin ei ole. Korostamisen ja merkityksettömyyden ristiriita on omiaan synnyttämään surrealistisen kokemuksen. Paras nimi Kaurismäen elokuvatyylille on ironinen minimalismi.

 

Jaakko Seppälä

 


Le Havre

2011. Tuotanto: Sputnik Oy, Pyramide Productions, Pandora Filmproduktion GmbH. Ohjaus ja käsikirjoitus: Aki Kaurismäki. Kuvaus: Timo Salminen. Äänisuunnittelu: Tero Malmberg. Leikkaus: Timo Linnasalo. Lavastus: Wouter Zoon. Pukusuunnittelu: Fred Cambier. Maskeeraussuunnittelu: Valérie Théry-Hamel. Näyttelijät: André Wilms (Marcel Marx), Kati Outinen (Arletty), Jean-Pierre Darroussin (Monet), Blondin Miguel (Idrissa), Elina Salo (Claire), Evelyne Didi (Yvette), Quoc Dung Nguyen (Chang), François Monnié (kauppias), Roberto Piazza (Little Bob), Pierre Étaix (tohtori Becker), Jean-Pierre Léaud (ilmiantaja), Vincent Lebodo (Francis), Umbañ Uksët (Mahamat), Patrick Bonnel (pakolaiskeskuksen johtaja), Ilkka Koivula (italialainen), Myriam ”Mimie” Piazza (Mimie), Luce Vigo (voileipämyyjä), Valérie Caron (kauppiaan vaimo), Jérôme Boyer (rajapoliisi), Jean-Luc Guion-Firmin (pakolainen Calais’ssa), Pierre Morineau (konttien yövartija), Johann Rioux (CRS:n päällikkö), Julien Flematti (CRS:n poliisi), Éric Duteil (lääkäri), Lucas Loubaresse (tappaja), Ireneusz (Irek) Spiewak (tappaja), Gilles Charmant (kenkäkauppias), Alain Chapelain (haitarinsoittaja), Gilles Adam (poliisikomentaja), Emmanuel Ingweiller (valokuvaaja), Matthieu Hébert (baarimikko). Ensi-ilta: 9.9.2011 Helsinki (Kinopalatsi, Tennispalatsi), Turku (Kinopalatsi). Pituus/kesto: 2600 m / 93 min. Esitysformaatti: filmi 35 mm.