Näytös la 9.4. klo 20.00. Alkukuvana Wurmloch (2016)

Aamuauringossa kylpevä kaupunki herää radion säestyksellä uuteen päivään. Kesästä huolimatta Helsinki on täynnä ihmisiä, joille lauantai antaa odotetun hengähdystauon arjesta. Ympäri kuumaa kaupunkia risteilevien nuorten päivä on täynnä odotusta tulevasta illasta, ja aika kuluu maleksien kahviloissa ja rannalla. Tätä ilmapiiriä Maunu Kurkvaaran ja Aarre Elon ohjaama Lauantaileikit on lähtenyt tallentamaan filmille.

Lauantai tarjoaa kaikille aiheen juhlaan. Se on mahdollisuus pukeutua uuteen mekkoon ja laittaa hiukset hienosti. Kaupunki tarjoaa liudan kohtaamispaikkoja, joista löytää pari illan rientoihin. Lauantaileikkien Helsinki on avoin kaupunki täynnä valoa ja ihmisiä. Vasta valkeina kesäyön tunteina kaupunki hiljenee vain herätäkseen uudelleen sarastavaan päivään.

Kurkvaaran ohjauksessa kamera nousee korkealle suurkaupungin kattojen ylle ja laskeutuu katujen vilinään päivittäisiä ostoksia tekevien ihmisten sekaan. Kuviin poimitaan kuusikymmenluvun alun muotia ja suomalaista muotoilua. Keskustan vilkkaista kahvioista matkataan lähellä avautuvaan saariston rauhaan. Illan tullen kaupungin ylle laskeutuu satumaisen sininen hohde.

Viikonlopun merkitystä nuorison omana aikana korostetaan nostamalla sukupolvien välinen ero näkyvään asemaan. Lauantaileikkien nuoret eivät murehdi säästämisestä tai taloustöistä. Se jätetään vanhemmille ainakin viikonlopun ajaksi. Kun Four Cats laulaa ”Suurista seteleistä” tai Kinnusen sisarukset Laila ja Ritva ”Lauantaista”, kappaleissa ja kohtauksissa on kevyt hetkellisyyden tunnelma. Eilinen on takana ja huomisesta ei niin väliä.

Pelkkää kevyttä hattaraa ei elokuva kuitenkaan ole. Sen pinnan alla liikkuu myös melankolinen vire. Esimerkiksi Laila Kinnusen venäjäksi laulama ”Mantšurian kummut” on täynnä kaukokaipuuta, jota kuvittavat antiikkiliikkeen venäläiset esineet. Rakkauskaan ei kuki kaikille. Lauantainsa laivalla töissä viettävä Reijo Taipale haaveilee ”Satumaasta” ja ujo Eino Grön tyytyy katselemaan kaihoten ihastustaan kahvilan toiselta laidalta.

Maunu Kurkvaaran ainoaksi iskelmäelokuvaksi jäänyt Lauantaileikit ei tyydy pelkäksi artistien ja uusimpien hittikappaleiden esittelijäksi. Kun elokuvan alkutekstit heijastuvat tiehen, kadunlakaisija pyyhkii ne siitä pois. Se on ohjaajan tietoinen silmänisku niille, jotka ajattelevat kevyttä iskelmää hetkellisenä kulutustavarana. Lauantaileikeissä musiikki liitetään osaksi nuorisokulttuuria, joka ansaitsee tulla ikuistetuksi oman aikakautensa edustajana.

 

Emilia Koivumäki

 


Lauantaileikit

(Lördagslek) 1963. Tuotanto: Kurkvaara-Filmi Oy. Ohjaus: Maunu Kurkvaara ja Aarre Elo. Käsikirjoitus: Aito Mäkinen, Aarre Elo. Kuvaus: Maunu Kurkvaara. Äänitys: Evan Englund. Leikkaus: Flego Kaukolehto. Lavastus: Maunu Kurkvaara. Musiikillinen johto: Jaakko Salo. Näyttelijät: Laila Kinnunen (Laila Kinnunen, laulajatar), Kai Lind (Kai Lind, laulaja), Ann-Christine (Ann-Christine, ”Anckie”), Eino Grön (Eino Grön, laulaja, ”antenninkorjaaja”), Ossi Runne (Ossi Runne, trumpetin soittaja), Markita Mattsson (tyttö baarissa), Ritva Wächter (tyttö rantajuhlissa ja saaressa), Reijo Taipale (Reijo Taipale, laulaja, ”laivapoika”), Hilkka Kotamäki (tyttö baarissa), Aarre Elo (show-ohjaaja), Heikki Laurila (kitaristi), Erkki Seppä (basisti), Esa Pethman (huilisti), Ossi Kuula (kontrabasisti), Raili Järvinen (keskusteleva rouva), Smerts Siren (kippari), Fanny Antikainen (keskusteleva rouva), Lempi Miettinen (kipparin vaimo). Ensi-ilta: 23.8.1963 Helsinki (Axa, Tuulensuu, Rea), Turku (Boston). Pituus/kesto: 2000 m / 73 min. Esitysformaatti: DCP.