Näytös la 9.4. klo 18.00. Vieraana Päivi Hartzell.

Hyvin menestyneen Kuningas jolla ei ollut sydäntä -elokuvan (1982) jälkeen Päivi Hartzell alkoi työstää uutta satusovitusta. H. C. Andersenin tekstiin pohjautuvan Lumikuningattaren dialogi syntyi yhteistyössä Jukka Kemppisen ja Juha Siltalan kanssa.

Nykynäkökulmasta Lumikuningatarta on vaikea pitää puhdasverisenä lastenelokuvana, sillä siinä on voimakas seksuaalinen pohjavire ja lukuisia pelottavia elementtejä. Jo alkutekstien ja -musiikin painostava avaruudellisuus tuo pikemminkin mieleen brittiläisen Safiiri ja Teräs -scifisarjan (1979–1982) kuin lastenelokuvan.

Psykoanalyyttiseen tulkintaan houkutteleva tarina kertoo kahden lapsen matkasta aikuisten maailmaan. Elokuvan alussa Kerttu ja Kai telmivät hiekkadyyneillä, huolettomina ja viattomina kuin Eeva ja Aatami konsanaan. Kaikki muuttuu, kun Satu Silvon samanaikaisesti sensuelli ja hyytävä Lumikuningatar lumoaa Kain. Poika seuraa aikuista naista lumen ja jään valtakuntaan.

Kain tavoin myös häntä etsimään lähtevä Kerttu kohtaa matkallaan monia houkutuksia ja vaaroja. Kain ja Kertun näyttelijöiksi Hartzell valitsi klassista balettia tanssineet Sebastian Kaatrasalon (1974–2003) ja Outi Vainionpään. Elokuvan kerronta onkin monin paikoin baletillista.

Elokuvan aikuiset ovat joko vietteleviä tai muulla tavoin uhkaavia. Kukaan ei suhtaudu Kerttuun ja Kaihin vailla taka-ajatuksia. Lumikuningatartakin kauhistuttavampi hahmo on Tuula Nymanin näyttelemä noita, joka pyydystää pikkutyttöjä ruusuiksi seinilleen.

Hurjuudessaan hätkähdyttävä on myös jakso, jossa Kerttu joutuu aggressiivisen rosvojoukon kynsiin. Kerttu uhataan myydä ryöväriruhtinaalle, jolla ei ole morsianta. Kiiluvasilmäinen Ismo Alanko johtaa varjojen kuninkaiden uhoavaa laulua: ”Hymyile vain, astu ansaan / pian tunnet rosvon sormet.”

Visuaalisessa kunnianhimoisuudessaan ja yksityiskohtiensa herkullisessa runsaudessa Lumikuningatar on edelleen vertaansa vailla. Vaikutteet ulottuvat Cézannen hedelmäasetelmista mykän kauden kauhuelokuviin. Samantapaista taianomaista dekoratiivisuutta ovat myöhemmin tavoitelleet esimerkiksi Kaisa Rastimo (Suolaista ja makeaa, 1995) ja Saara Cantell (Onneli ja Anneli -elokuvat, 2014 ja 2015).

Lumikuningatarta kuvattiin myös ulkomailla. Lumen ja jään valtakunta löytyi talvisesta Islannista. Tarinan hemmotellun prinsessan linna on Disney-elokuvistakin tuttu Neuschwanstein Etelä-Saksassa.

Lumikuningatar veti elokuvateattereihin lähes 100 000 katsojaa ja valittiin Suomen Oscar-ehdokkaaksi. Jukka Linkolan säveltämä musiikki ja Reija Hirvikosken visuaalinen suunnittelu palkittiin Jusseilla.

 

Lumimarja Tirronen

 


Lumikuningatar

(Snödrottningen) 1986. Tuotanto: Neofilmi Oy. Ohjaus ja käsikirjoitus: Päivi Hartzell. Kuvaus: Henrik Paersch. Äänitys: Paul Jyrälä. Leikkaus: Olli Soinio. Lavastus ja pukusuunnittelu: Reija Hirvikoski. Musiikki: Jukka Linkola. Näyttelijät: Satu Silvo (Lumikuningatar), Outi Vainionkulma (Kerttu), Sebastian Kaatrasalo (Kai), Tuula Nyman (noita), Esko Hukkanen (narri), Pirjo Bergström (mielitietty), Juulia Ukkonen (prinsessa), Paavo Westerberg (prinssi), Saara Pakkasvirta (rosvoakka), Ismo Alanko (rosvoveli), Markku Huhtamo (rosvoveli), Antti Litja (rosvoveli), Esko Varonen (rosvoveli), Marja Pyykkö (rosvotyttö), Elina Hurme (rosvotytön ääni), Elina Salo (Pohjoisen velho), Reijo Tuomi (jääkarhupäinen mies), Asko Sarkola (kuninkaallisen saattueen jäsen), Markku Arokanto (kuninkaallisen saattueen jäsen), Karl Fazer (kuninkaallisen saattueen jäsen), Alf Forsman (rosvo), Jouko Hohko (rosvo), Jukka Orma (rosvo), Mikko Kivinen (rosvo), Konsta Mäkelä (rosvo). Ensi-ilta: 19.12.1986 Helsinki (Bristol 1, Nordia 1), Turku (Cinema 2). Pituus/kesto: 2535 m / 93 min. Esitysformaatti: filmi 35 mm. Svenska texter.