Näytös su 19.4. klo 10.00

Energisen tuotantopäällikkönsä Risto Orkon johdolla Suomi-Filmi Oy valmistautui pitkin vuotta 1939 Helsingissä seuraavana kesänä järjestettävien olympialaisten kuvaamiseen. Uutta kevyttä kuvauskalustoa hankittiin ja kuvaajia koulutettiin kenttäolosuhteisiin syksyn 1939 mittaan valmistettuja uutiskatsauksia tekemällä.

Taistelun tie. Kuva © KAVI.
Taistelun tie. Kuva © KAVI.

Kun Neuvostoliitto sitten aloitti talvisodan marraskuun 30. päivänä, Suomi-Filmillä oli hämmästyttävä valmius sotareportaasien tekemiseen useammankin kameramiehen voimin. ”Olympialaiset ehkä muuttuivatkin maaotteluksi verivihollistamme vastaan ja ehkä niiden filmauskin”, Risto Orko lausui Elokuva-Aitassa 2/1940. ”Taistelutanterena ei ole valkoinen stadionimme, vaan lumiset metsämme. Kuvaajamme työskentelevät kaikilla rintamilla ase toisessa ja kamera toisessa kädessä.”

Talvisodan tapahtumien ikuistaminen filminauhalle tapahtuikin kahden ensimmäisen kuukauden ajan yksinomaan Suomi-Filmin toimesta – Puolustusvoimat sai oman kuvaustoimintansa käyntiin vasta tammikuun viimeisillä viikoilla. Sodan päätyttyä Risto Orko kokosi ja tiivisti Suomi-Filmin viidestätoista uutiskatsauksesta runsaan tunnin mittaisen dokumenttielokuvan Taistelun tie.

Elokuva kertoi sodan taustasta ja sota-ajasta sekä välittömästi sodan päätyttyä alkaneesta jälleenrakennustyöstä. Elokuvan alkutekstien yhteyteen oli liitetty ohjaajan itsensä muotoilemat sanat ”SATA syvien uhrausten, rajattomien ponnistusten ja tahrattoman kunnian PÄIVÄÄ – kunniaa tehden tuntemattoman sotilaan muistolle”. Sota-ajan jälkitunnelmissa nuo alkutekstien korkealentoiset sanat eivät särähtäneet kenenkään suomalaisen katsojan silmissä, sen enempää kuin lähinnä Turo Karton kirjoittama paatoksellinen selostustekstikään korvissa.

Elokuvan kutsuvierasesityksessä Helsingin Kino-Palatsissa olivat läsnä sekä tasavallan presidentti Kyösti Kallio että sotamarsalkka Mannerheim. Hyvällä menestyksellä käynnistynyt elokuvan teatterikierros oli voittajavallan vaatimuksesta kesällä 1940 keskeytettävä ja se saattoi jatkua vasta vuotta myöhemmin, jatkosodan puhkeamisen jälkeen.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin, vuonna 1960, Suomi-Filmi valmisti yhtiön omaa ja Puolustusvoimien materiaalia hyödyntäen elokuvalle täydennys- ja jatko-osan Taistelujen tie. Talvisodan lisäksi tämä elokuva kävi lävitse myös jatkosodan ja Lapin sodan tapahtumat. Uudistetun version koostivat Valentin Vaala ohjaajana ja Armas Laurinen leikkaajana.

Kari Uusitalo


Taistelun tie
(Vår kamp) 1940. Tuotanto: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Risto Orko. Kuvaus: Risto Orko, Uno Pihlström, Felix Forsman, Erik Lönnberg, Åke Leppä, Lauri Laaksovirta, Hannu Leminen, Pentti Lintonen. Äänitys: Hugo Ranta. Leikkaus: Risto Orko. Ensi-ilta: 19.5.1940 Helsinki (Kino-Palatsi, Scala), Turku (Casino). Pituus/kesto: 1700 m / 62 min.