Näytös su 19.4. klo 12.00

Pohjolan valoisat tuoksuvat yöt ja valtoimet veet kutsuvat katsojan tukkimiesten matkaan vuonna 1953 valmistuneessa Me tulemme taas -elokuvassa. Reino Helismaan käsikirjoittama ja Armand Lohikosken ohjaama tarina kertoo arjesta kaukana kaupungin sykkeestä. Elokuvan kaipuu maaseudulle on toiveikasta nostalgiaa, eikä siinä ole välähdyksiä muuttuneesta maailmasta, kuten Helismaan myöhemmin kirjoittamassa Kaksi vanhaa tukkijätkää -elokuvassa (1954). Vetreiden virtojen reunamilla työskentelevät miehet ovat merkki keväästä ja lupaus tulevasta kuin tuttu laulu, joka kaikuu rantakallioilta.

Me tulemme taas, Kuva © KAVI.
Me tulemme taas. Kuva © KAVI.

Perintömyllyä tyttärensä Sadun (Tuija Halonen) kanssa pyörittävä Kaisa (Siiri Angerkoski) hoitaa iloisena tukkilaisten kämpän emännöimistä ja heidän muonitustaan. Miehet tuovat taloudellista vakautta kaksikolle ja antavat Kaisalle aikaa punnita Konsta Karkelan (Veikko Linna) ostotar-jousta myllystä ja sen maista. Naiset saavat puolelleen isäänsä uhmaavan Karkelan Katrin (Anneli Sauli), joka on valinnut rikkaan kosijan sijaan rinnalleen tukkilaisen (Tommi Rinne). Uutena miehenä joukkoon saapuu Olli (Tapio Rautavaara), joka iskee silmänsä Satuun, eikä aikaakaan kun nuoripari unelmoi myllyn varjossa.

Vastapainoa nuorelle rakkaudelle tarjoaa Kaisan ja Alpertin (Aku Korhonen) hitaasti etenevä romanssi. Alpertille riittäisi Kaisan hoivaava huolenpito, mutta ihastunut leskirouva alkaa vuosien odottelun jälkeen kyllästyä tukkijätkän hitaaseen toimintaan. Tomerana naisena Kaisa kääntää tilanteen hyväkseen, kun kuvaan astuu toinen kosija, ja Alpertti saa huomata, että pelkillä sananlaskuilla ei tätä taistoa voiteta.

Työn ohessa sujuvasti soljuvat Toivo Kärjen ja Reino Helismaan kappaleet kulkevat osana tarinaa ja tukkilaisten työrutiineja. Suurimman vastuun elokuvan lauluista saa itseoikeutetusti Tapio Rautavaara, jonka roolihahmossa musikaalinen osaaminen yhdistyy saumattomasti urheilullisuuteen. Salaperäinen Olli ei kaihda vaarallisia tilanteita, mutta voi myös tunnelmoida ”Vanhan myllyn tarun” tahdissa.

Kuten monet tukkilaiselokuvat, myös Me tulemme taas kertoo miesten välisestä solidaarisuudesta. Yhteishenki on luja ja vaikka leikkimielistä nokittelua ystävyyteen kuuluukin, työtoveria puolustetaan pahan paikan tullen. Liikkuvaa elämää viettävät tukkilaiset ovat ulkopuolisia talollisten silmissä, mutta heidän saapumisensa paikkakunnalle on merkki jatkuvuudesta, kuten jo elokuvan nimikkolaulukin julistaa. Lähtö on vääjäämätön tosiasia, mutta se sisältää lupauksen takaisin paluusta.

Emilia Koivumäki


Me tulemme taas
(Vi kommer med våren) 1953. Tuotanto: Suomen Filmiteollisuus SF Oy. Ohjaus: Armand Lohikoski. Käsikirjoitus: Reino Helismaa. Kuvaus: Osmo Harkimo. Äänitys: Kaarlo Nissilä. Leikkaus: Armas Vallasvuo. Lavastus: Kai Lappalainen. Musiikki: Toivo Kärki. Näyttelijät: Tuija Halonen (Satu, Kaisan tytär), Tapio Rautavaara (Olli, insinööri), Siiri Angerkoski (leski-Kaisa), Aku Korhonen (Alpertti), Anneli Sauli (Katri Karkela), Tommi Rinne (”Minäpoika”, tukkilainen), Åke Lindman (Kymppi, tukkilaispomo), Uuno Montonen (Valfriiti), Masa Niemi (Reetrikki), Veikko Linna (Konsta Karkela), Armas Jokio (Jooseppi, Karkelan isäntärenki), Kai Lappalainen (Eugen Karkela). Ensi-ilta: 24.7.1953 Helsinki (Rex, Tuulensuu), Turku (Pallas). Pituus/kesto: 1795 m / 66 min.