Ke 2.4. klo 18.00

 

Vuonna 1924 syntynyt Matti Kassila on Suomen tuotteliaimpia elokuvaohjaajia, joka on uransa aikana niittänyt mainetta usean eri lajityypin taitajana. ”Varsovan laulu” oli valmistuessaan vuonna 1953 Kassilan seitsemäs kokoillan elokuva. Rikoksen parissa hän oli työskennellyt jo elokuvissa Radio tekee murron (1951) ja Radio tulee hulluksi (1952), tosin huumorilla höystettynä, mutta ”Varsovan laulussa” hän lähti tekemään vakavampaa rikosdraamaa.

varsovan_laulu_1
”Varsovan laulu” 1953 © KAVI / Suomen Filmiteollisuus SF Oy

”Varsovan laulu” pureutuu ajankohtaiseen teemaan, salakuljetukseen. Sodan varjo ulottui pitkälle 1950-luvulle asti. Jälleenrakennusaika oli aineellisesti niukkaa ja tuonti säännösteltyä, joten olosuhteet laittomalle maahantuonnille olivat suotuisat. Fennada-Filmi oli jo vuonna 1952 tarttunut ongelmaan tuottamalla Lasse Pöystin ohjauksen Salakuljettajan laulu. Suomen Filmiteollisuuden vastaus oli seuraavana vuonna valmistunut ”Varsovan laulu”.

Matti Kassila muisteli ”Varsovan laulun” lähtökohtia myöhemmin Katso-lehdessä: ”[Juha] Nevalainen ja minä lähdimme sitä tekemään yhdessä. Tuottaja ei kuitenkaan ollut käsikirjoitukseen tyytyväinen, ja hänen painostuksestaan otettiin [Walentin] Chorell mukaan dramaturgiksi. Hän teki siihen muutamia tiettyjä jaksoja, ja ne poikkesivatkin sitten aika lailla muusta kokonaisuudesta.”

”Varsovan laulu” alkaa Itämerellä, salakuljetuksen näyttämöllä, jossa merivartiosto ajautuu tulitaisteluun salakuljettajien kanssa. Rahtilaiva M/S Veran kapteeni (Åke Lindman) joutuu poliisin tarkkailtavaksi mutta suunnittelee tuota pikaa uutta matkaa ja aikoo tuoda Suomeen myös salaperäisen Ilsen (Chris Paischeff). Perämies (Matti Oravisto) kärsii tilanteesta, ja ennen pitkää hän ajautuu intohimoiseen suhteeseen Ilsen kanssa.

”Varsovan laulu” on ylirajainen, kulttuurien välitilaan sijoittuva elokuva, ja sitä kuvattiinkin sekä Helsingissä että Hampurissa. Saksan kuvat jäivät tosin lopulta vähäisemmiksi kuin Kassila oli toivonut, eikä elokuvaan tarttunut sellaista realismia, jota hän oli tavoitellut. Nyt katsottuna ”Varsovan laulussa” oli ainekset samanlaiseen Itämeri-elokuvaan kuin Hampe Faustmanin Vieraassa satamassa (Främmande hamn, 1948), jossa liikutaan Ruotsin ja Puolan välillä.

Ilsen roolissa nähtävä Christina Paischeff (1929–1997) esiintyi sittemmin muutamassa tv-tuotannossa, mutta ”Varsovan laulu” jäi hänen ainoaksi näytelmäelokuvakseen.

HANNU SALMI

”Varsovan laulu” (Sången om Warszawa) 1953. Tuotanto: Suomen Filmiteollisuus SF Oy. Ohjaus: Matti Kassila. Käsikirjoitus: Matti Kassila, Juha Nevalainen, Walentin Chorell. Kuvaus: Kalle Peronkoski. Äänitys: Yrjö Saari. Leikkaus: Armas Vallasvuo. Lavastus: Aarre Koivisto. Musiikki: Harry Bergström. Näyttelijät: Chris Paischeff (Ilse), Åke Lindman (M/S Veran kapteeni, ”Bear”), Matti Oravisto (perämies Lauri Koskinen, ”Lord Nelson”), Hannes Veivo (Voitto Jalmari Bister), Kauko Laurikainen (Lauri Elias Koskinen), Leo Riuttu (komisario Ahmavirta), Matti Aulos (etsivä Kymäläinen), Kullervo Kalske (etsivä Komppa), Pentti Viljanen, (kokki), Aarne Laine (Pasilan Romun omistaja). Ensi-ilta: 27.2.1953 Oulu (Bio Kiistola), Riihimäki (Riihilinna), Tampere (Petit), Turku (Bio-Bio). Pituus/kesto: 2450m / 90 min.