Su 6.4. klo 16.00

 

Da Capo taittoi paitsi Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon yhteistyön myös yhdenlaisen elokuvallisen ajattelun. Siinä missä Tulipää (1980) oli noussut kaikessa huipulle – se oli suuri, kallis ja spektaakkelimainen mutta myös intiimi, suosittu ja arvostettu – Da Capon asema oli paljon vaikeampi. 1980-luvun puolivälissä se sai yhtäkkiä edustaa ikään kuin vanhaa ja väistyvää, korkeakulttuurista taide-elokuvan perinnettä, kun rinnalle oli noussut yhtäältä ironinen ja populaarikulttuurinen kaurismäkeläinen taide-elokuva ja toisaalta kaupallinen, genrepohjainen elokuva: Renny Harlin kuvasi samanaikaisesti jo Jäätävää poltetta, vaikka sen ensi-ilta siirtyi vuodelle 1986.

da_capo_1_color
Da Capo. Kuva © KAVI.

Da Capo sai alkuinnoituksensa viulisti Heimo Haiton elämäntarinasta, vaikka elämäkerrallisista lähtöaineksista irrottiinkin pian. Haiton ihmelapsitarinan kääntöpuoli jätti kuitenkin jälkensä tematiikkaan: elokuvan viulistipoika Arto Arsi erotetaan äidistään, ja Tarmo Mannin huikeasti esittämän soitonopettajan liekaköydessä hän joutuu luopumaan lähes kaikesta muusta soittamisen vuoksi.

Aikuisuuden kynnyksellä Arto nousee verrattain voimattomaan isäkapinaan ja lähtee vieraantuneena harhaillen etsimään jotakin vaikeasti täsmennettävää – eurooppalaisen modernismin parhaiden perinteiden mukaisesti. Tälle perinteelle ominaiseen tapaan Da Capo ei myöskään tarjoa lopullista päämäärää – mihin elokuvan nimikin, ”alusta uudelleen”, ehkä ironisesti viittaa – vaan yltyy matkan varrella yhä symbolistisempiin ja surrealistisempiin sävyihin.

Yksi Da Capon poikkeuksellisista piirteistä oli se, että merkittävä osa siitä kuvattiin Yhdysvalloissa. Perustelu on tietysti pääosin sisällöllinen: noustessaan maineeseen Arto matkustaa opettajansa kanssa Pohjois-Amerikkaan, karkaa ja alkaa viettää kiertolaiselämää – kaiketi hieman samaan tapaan kuin Heimo Haitto aikoinaan. Toisaalta Yhdysvaltojen kuvauspaikat ovat elokuvallisesti merkittäviä. Pääosin liikutaan Los Angelesin ympäristössä, mutta myös Kalifornian Kuolemanlaaksossa. Jos edellinen muistuttaa Hollywoodin elokuvanteosta, ei ole ehkä pelkkää sattumaa, että jälkimmäisen kuvauspaikkoihin kuuluu Zabriskie Point, joka ikuistui elokuvallisesti Michelangelo Antonionin samannimiseen mystiseen hippielokuvaan (1970), jonka voi nähdä yhtenä elokuvamodernismin taitekohtana.

KIMMO LAINE

 

Huom! Vieraana PEKKA LEHTO.

Da Capo (Da Capo) 1985. Tuotanto: P-Kino Oy. Ohjaus: Pirjo Honkasalo, Pekka Lehto. Käsikirjoitus: Pirjo Honkasalo. Kuvaus: Kari Sohlberg, Lars Karlsson. Äänitys: Paul Jyrälä, Matti Kuortti. Leikkaus: Dubravka Antonia, Tuula Mehtonen, Pirjo Irene. Lavastus: Pentti Valkeasuo, Mikko Kurenniemi, Gail Humphreys. Puvustus: Päivi Tiura. Musiikki: Atso Almila. Näyttelijät: Jan Söderblom (Arto Arsi lapsena), Raimo Karppinen (Arto Arsi), Tarmo Manni (professori Sergei Rippas), Rea Mauranen (Suvi Ekman), Eeva-Maija Haukinen (Aino Arsi, Arton äiti), Kimmo Otsamo (Arton veli), Per Oscarsson (Eino, lääkäri), Jayne Meadows (Mrs. Ruth Thomas), Marta Becket (balettitanssijatar), Lew Hopson (Big Morgan), Virginia Capers (laulava naisvanki), Eri Klas (kapellimestari), Atso Almila (kapellimestari), Jukka-Pekka Saraste (kapellimestari), Pamela Ludwig (musta tyttö), Arnie Moore (Venicen päivystävä poliisi), Anneli Siljander (kuulija konsertissa), Pirjo Bergström (laulajatar). Ensi-ilta: 16.8.1985 Helsinki (Forum 1, Ritz), Turku (Cinema 1). Pituus/kesto: 3315 m / 121 min.