Etusivulle arrow 2007
Tervetuloa kotimaisen elokuvan loisteeseen! PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Harri-Tapio Siivonen   
12.02.2008
 Suomalaisen elokuvan festivaali järjestetään nyt jo 16. kerran. Kuudessatoista vuodessa festivaali on vakiinnuttanut paikkansa Turun keväisessä kulttuuritarjonnassa, ja valtakunnallisena elokuvatapahtumana festivaali on ainoa, joka keskittyy kotimaiseen elokuvaan ja sen historiaan.

Tämänvuotisen festivaalin pääteema, Mikko Niskasen (1929-1990) tuotanto, on muhinut järjestäjien mielessä jo vuosia. ”Niskasfestivaali” jatkaa festivaalin viime vuosien perinnettä esittää ja esitellä modernia kotimaista elokuvaa ja sen tekijöitä. Mikko Niskasen paikka jatkumossa on kiistaton: hän on kotimaisen elokuvan ikoni, jota ilman suomalaisen elokuvan historian kattava kuvaaminen olisi mahdotonta.

Mikko Niskasen retrospektiivi käsittää yhdeksän elokuvaa, mikä on enemmän kuin yhdeltäkään tekijältä festivaalissa aikaisempina vuosina. Esitettäviä elokuvia ei voi asettaa yhden teeman alle, mutta suurta osaa elokuvista yhdistää raikas nuorisokuvaus ja taidokas debytanttien ja amatöörinäyttelijöiden käyttö. Nuorisokuvaukseen oman arvokkaan lisänsä tuovat festivaalissa vierailevan näyttelijä Liana Kaarinan elokuvat Oksat pois..., Kuu on vaarallinen ja Jengi. Mikko Niskasta ja hänen elokuvatuotantoaan valotetaan myös kolmen esitelmöijän voimin perjantain seminaarissa.

Jos Suomalaisen elokuvan festivaalia ei olisi ”keksitty” 1990-luvun taitteessa, se olisi ollut pakko keksiä tänä vuonna, jolloin suomalainen näytelmäelokuva täyttää sata vuotta. Varhaisin kotimainen näytelmäelokuva, vuonna 1907 valmistunut Salaviinanpolttajat, on monien aikalaistensa tavoin tuhoutunut, mutta Näytelmäelokuva 100 vuotta -juhlanäytöksessä nähdään katkelmia muusta varhaisesta elokuvaperinnöstämme.

Satavuotisnäytös juhlistaa myös Varsinais-Suomen elokuvakeskuksen yhteistyökumppanina festivaalin järjestämiseen osallistuvaa Suomen elokuva-arkistoa, joka täyttää tänä vuonna viisikymmentä vuotta. Juhlan kunniaksi elokuva-arkistossa on tehty joistakin kotimaisen elokuvan keskeisistä teoksista uusia esityskopioita, joista festivaalissa nähdään Helmikuun manifesti, Käpy selän alla, Ratavartijan kaunis Inkeri, Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä ja Vaihdokas.

Elokuva-arkiston ohella haluamme kiittää myös kolmantena järjestäjänä Yleisradion TV-arkistoa sekä lisäksi Turun kaupunkia, joka muutama vuosi sitten ylensi Suomalaisen elokuvan festivaalin kaupungin vuosittaisten kulttuuritapahtumien kategoriaan. Kiitos myös yhteistyökumppaneillemme, joita ilman festivaali ei toteutuisi.

Kotimainen elokuva on juhlan arvoinen!

Festivaalijohtajat
Tommi Römpötti ja Matti Salakka
Viimeksi päivitetty ( 12.02.2008 )
 

Varsinais-Suomen Elokuvakeskus
Uudenmaankatu 1
20500 TURKU
puh. 02 251 1998
faksi 02 251 1980
www.vselokuvakeskus.net

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

© 2010 Suomalaisen elokuvan festivaali
Joomla! is Free Software released under the GNU/GPL License.