Etusivulle arrow 2007 arrow 2007 vieraat arrow Liana Kaarina
Liana Kaarina PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Sef   
23.03.2007

 Liana Kaarinan (s. 1937) koko nimi on Liana Kaarina Leskinen. Sukunimi tiputettiin pois näyttelijänimestä Teatteri Jurkan maaseututeatterikiertueella 1950-luvun alkupuolella, jotta nimi olisi iskevämpi. Piakkoin isoäidin kasvattaman rohkean näyttelijättären nimi iskikin teatteri- ja elokuvayleisön tietoisuuteen.

Liana Kaarina innostui teini-ikäisenä lausumisesta. Ensimmäisessä koekuvauksessaankin hän lausui Suomen Filmiteollisuudessa Eeva-Liisa Manneria. Valkokankaalla hänet nähtiin kuitenkin ensimmäisen kerran hammastahnamainoksessa nuttura päässä harjaamassa hampaita.1960-luvulle sijoittuvat neljätoista pitkää elokuvaa liittivätkin sitten Liana Kaarinan nimeen jotakin aivan muuta kuin nutturan: hänet muistetaan suomalaisen elokuvan eroottisena viettelijättärenä.

Lähinnä Maunu Kurkvaaran, Aarne Tarkaksen ja Särkän elokuvissa nähty Liana Kaarina sai useimmiten näyteltäväkseen uhkeita suorasukaisen naisen rooleja, joissa tähtikuvan perusta tuntuu kytkeytyvän ulkoisiin tekijöihin. Monille elokuvantekijöille, kuten Särkälle, tärkeintä taisi ollakin näyttelijän kauneus ja näyttävyys. Liana Kaarinaan määreet sopivat kuin nenä päähän, mutta hän piirsi kankaalle myös onnistuneita tyyppejä. Hänellä on parhaimmillaan sekä mainiota draaman että komedian tajua, mistä erinomaisia esimerkkejä ovat vaativan entisen heilan ja viettelijättären roolit elokuvissa Oksat pois… (1961) ja Kuu on vaarallinen (1962). Jälkimmäinen oli Liana Kaarinan todellinen läpimurto.

Liana Kaarinan rakkaudentäyteinen elämä on ylä- ja alamäkineen ollut värikästä ja vauhdikasta. Paljasjalkainen helsinkiläinen on asunut myös Ranskassa ja Israelissa. Hän on näyttelemisen lisäksi kirjoittanut runoja ja pieniä näytelmiä sekä suomeksi että ranskaksi. Uskovan, henkisyyttä painottavan kielitaitoisen näyttelijän suussa taittuu myös heprea. Viime vuosina Liana Kaarina on useasti lausunut ja puhunut erilaisissa tilaisuuksissa. Elokuvanäytteleminenkin kiinnostaisi vielä – ja ties vaikka Liana Kaarinan valloittava olemus pian nähtäisiin taas elävässäkin kuvassa.

Tommi Römpötti

 

Lianan Kaarinan elokuvatyöt
 
1966 Johan nyt on markkinat!
1965 Kielletty kirja
1964 Naiset
1963 Jengi
1962 Älä nuolase…
1962 Kuu on vaarallinen
1961 Miljoonavaillinki
1961 Minkkiturkki
1961 Oksat pois…
1961 Rakas…
1961 Tähtisumua
1961 Tulipunainen kyyhkynen
1960 Opettajatar seikkailee
1959 Patarouva

 

Viimeksi päivitetty ( 24.03.2007 )
 

Varsinais-Suomen Elokuvakeskus
Uudenmaankatu 1
20500 TURKU
puh. 02 251 1998
faksi 02 251 1980
www.vselokuvakeskus.net

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

© 2010 Suomalaisen elokuvan festivaali
Joomla! is Free Software released under the GNU/GPL License.