Etusivulle arrow 2007 arrow 2007 vieraat arrow Kristiina Halkola
Kristiina Halkola PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Sef   
23.03.2007

 Kristiina Halkola (s. 1945) nousi elokuvatähdeksi jo teatterikouluaikana, kun Mikko Niskanen näki hänet Ylioppilasteatterissa esittämässä Laulua rakastamisen vaikeudesta. Sekä Halkola että laulu päätyivät elokuvaan Käpy selän alla. Elokuvasta tuli sensaatio suomalaisen elokuvanäyttelemisen historiassa: nuoria esittivät nyt todelliset nuoret, eivät Kansallisteatterin sedät ja tädit nahkatakeissa. Neljän teatterikoululaisen pääosanesittäjän tuore energia välittyy elokuvasta Niskasen vangitsemana edelleen.

Valmistuttuaan teatterikoulusta 1967 Halkola työskenteli FJ-filmin palkkalistoilla Suomen kaiketi viimeisenä kuukausipalkkaisena elokuvanäyttelijänä. Kävyn jälkeen hän esiintyi nuoren radikaalin roolissa Niskasen seuraavassa elokuvassa Lapualaismorsian. Rooli Jörn Donnerin elokuvassa Mustaa valkoisella muistetaan valitettavan usein lähinnä sen poikimasta, sijaisnäyttelijän kanssa tehtyjä seksikohtauksia koskevasta oikeusprosessista. Koulukotityttö Anja Timo Bergholmin Punahilkassa oli jälleen vahvasti hahmoteltu nuoren sivullisen muotokuva, jota Halkola on muistellut parhaana elokuvaroolinaan.

Samaan aikaa Halkolasta tuli myös laulajana nousevan taistolaisliikkeen keulakuvia. Vasemmistolaista maailmankatsomustaan näyttelijä ei ole piilotellut myöhemminkään. Hän toimi Helsingissä pitkään kaupunginvaltuutettuna ja 1980-luvulla myös vähemmistökommunistisen Devan puheenjohtajana, josta povattiin jopa presidenttiehdokasta.

Elokuvasta Halkola siirtyi 60-luvun lopulla vuosiksi televisioteatterin palvelukseen. Tv:stä hänet muistetaan mm. Kalle Holmbergin Rauta-ajan Pohjolan emäntänä, Elvi Sinervon novellista dramatisoidusta monologinäytelmästä Vuorelle nousu sekä satiirisesta viihdeohjelmasta Hukkaputki.

1990-luvulta lähtien Halkola on ollut helsinkiläisen Komediateatteri Arenan peruskasvoja ja tehnyt pitkän tauon jälkeen paluuta myös valkokankaalle Ere Kokkosen elokuvissa ja esimerkiksi Jarmo Lampelan Eilassa.

Lauri Piispa

 

Kristiina Halkolan elokuvatyöt

2006 Unna ja Nuuk
2003 Uuno Turhapuro – This is My Life
2003 Eila
2000 Hurmaava joukkoitsemurha
1998 Johtaja Uuno Turhapuro pisnismies
1997 Vääpeli Körmy ja kahdesti laukeava
1972 Hellyys
1968 Mustaa valkoisella
1968 Punahilkka
1967 Lapualaismorsian
1966 Käpy selän alla
1966 Tänään olet täällä
1965 Vaaksa vaaraa

Viimeksi päivitetty ( 24.03.2007 )
 

Varsinais-Suomen Elokuvakeskus
Uudenmaankatu 1
20500 TURKU
puh. 02 251 1998
faksi 02 251 1980
www.vselokuvakeskus.net

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

© 2010 Suomalaisen elokuvan festivaali
Joomla! is Free Software released under the GNU/GPL License.