|
Kirjoittanut Sef
|
|
23.03.2007 |
|
Juankoskella lokakuussa 1939 syntynyt säveltäjä Kaj Chydenius tuli tutuksi yhtenä 1960-luvun poliittisen laululiikkeen keskeisenä vaikuttajana, Ylioppilasteatterin ja KOM-teatterin säveltäjänä, jonka kynästä lähteneet poliittiset ja rakkausaiheiset laulut kaikuivat kokonaisen sukupolven huulilla. Hän sävelsi Ylioppilasteatteriin kulttuuriradikalismin voimakkaimman teoksen, aiempien sukupolvien arvoja ravistelevan pasifistisen Lapualaisoopperan vuonna 1966 ollessaan varusmies.
Ahkeran säveltäjän tuotanto on ällistyttävän laaja, monipuolinen ja tasokas. Hän on säveltänyt kamarimusiikkia, kamarioopperoita, lastenoopperoita, kuoro- ja yksinlauluja, lukuisia runosävellyksiä sekä musiikin lähes kahteensataan näytelmään. Chydeniuksen säveltäjänurasta iso osa kytkeytyy KOM-teatteriin, jota hän oli perustamassa vuonna 1971 yhdessä silloisen puolisonsa, näyttelijä, ohjaaja ja laulaja Kaisa Korhosen kanssa. Chydenius toimi peräti kolmenkymmenen vuoden ajan (1969–1999) teatterin omana säveltäjänä ja kapellimestarina. Turkulaiset muistavat hänen musiikkiaan Kalle Holmbergin ja Ralf Långbackan johtajakauden tuotannoista, esimerkiksi ikimuistoisesta Seitsemästä veljeksestä (1972).
Parhaiten Chydenius tunnetaan sadoista korkealuokkaisiin runoteksteihin sävelletyistä lauluistaan, joita ovat esittäneet ja levyttäneet lukuisat eturivin tulkitsijat, usein myös säveltäjä itse. Elokuvista tuttuja ovat mm. Laulu rakastamisen vaikeudesta, Laulu kuolleesta rakastetusta (Käpy selän alla), Sinua, sinua rakastan (Asfalttilampaat) ja Nuoruustango (Kreivi). Chydeniuksen musiikkia kuullaan myös Mikko Niskasen Lapualaisoopperan vaiheisiin sijoittuvassa Lapualaismorsiamessa.
Työtä riittää edelleen moninaisten sävellystöiden ja -projektien parissa. Merkittävä säveltäjä sai viime vuonna ansaitusti taiteen valtionpalkinnon.
Tommi Römpötti
Kaj Chydeniuksen elokuvamusiikki teatterielokuvissa
1996 Tie naisen sydämeen 1979 Herr Puntila och hans dräng Matti 1978 Bomsalva 1972 Kun taivas putoaa 1971 Kreivi 1969 Ruusujen aika 1968 Asfalttilampaat 1967 Lapualaismorsian 1966 Käpy selän alla 1965 Onnenpeli
Jussi Chydenius
Kaj Chydeniuksen nuorempi poika Jussi (s. 1972) on ollut perustamassa kahta menestynyttä orkesteria. Rockyhtye Don Huonoissa (1989–2001) hän soitti rumpuja ja a cappella -lauluyhtye Rajattomassa (1997–) hän laulaa bassoa.
|
|
Viimeksi päivitetty ( 24.03.2007 )
|