|
KAJ CHYDENIUS
 Juankoskella lokakuussa 1939 syntynyt säveltäjä Kaj Chydenius tuli tutuksi yhtenä 1960-luvun poliittisen laululiikkeen keskeisenä vaikuttajana, Ylioppilasteatterin ja KOM-teatterin säveltäjänä, jonka kynästä lähteneet poliittiset ja rakkausaiheiset laulut kaikuivat kokonaisen sukupolven huulilla. Hän sävelsi Ylioppilasteatteriin kulttuuriradikalismin voimakkaimman teoksen, aiempien sukupolvien arvoja ravistelevan pasifistisen Lapualaisoopperan vuonna 1966 ollessaan varusmies.
Ahkeran säveltäjän tuotanto on ällistyttävän laaja, monipuolinen ja tasokas. Hän on säveltänyt kamarimusiikkia, kamarioopperoita, lastenoopperoita, kuoro- ja yksinlauluja, lukuisia runosävellyksiä sekä musiikin lähes kahteensataan näytelmään. Chydeniuksen säveltäjänurasta iso osa kytkeytyy KOM-teatteriin, jota hän oli perustamassa vuonna 1971 yhdessä silloisen puolisonsa, näyttelijä, ohjaaja ja laulaja Kaisa Korhosen kanssa. Chydenius toimi peräti kolmenkymmenen vuoden ajan (1969–1999) teatterin omana säveltäjänä ja kapellimestarina. Turkulaiset muistavat hänen musiikkiaan Kalle Holmbergin ja Ralf Långbackan johtajakauden tuotannoista, esimerkiksi ikimuistoisesta Seitsemästä veljeksestä (1972). Parhaiten Chydenius tunnetaan sadoista korkealuokkaisiin runoteksteihin sävelletyistä lauluistaan, joita ovat esittäneet ja levyttäneet lukuisat eturivin tulkitsijat, usein myös säveltäjä itse. Elokuvista tuttuja ovat mm. Laulu rakastamisen vaikeudesta, Laulu kuolleesta rakastetusta (Käpy selän alla), Sinua, sinua rakastan (Asfalttilampaat) ja Nuoruustango (Kreivi). Chydeniuksen musiikkia kuullaan myös Mikko Niskasen Lapualaisoopperan vaiheisiin sijoittuvassa Lapualaismorsiamessa. Työtä riittää edelleen moninaisten sävellystöiden ja -projektien parissa. Merkittävä säveltäjä sai viime vuonna ansaitusti taiteen valtionpalkinnon.
Tommi Römpötti
Kaj Chydeniuksen elokuvamusiikki teatterielokuvissa 1996 Tie naisen sydämeen
1979 Herr Puntila och hans dräng Matti
1978 Bomsalva
1972 Kun taivas putoaa
1971 Kreivi
1969 Ruusujen aika
1968 Asfalttilampaat
1967 Lapualaismorsian
1966 Käpy selän alla
1965 Onnenpeli JUSSI CHYDENIUS  Kaj Chydeniuksen nuorempi poika Jussi (s. 1972) on ollut perustamassa kahta menestynyttä orkesteria. Rockyhtye Don Huonoissa (1989–2001) hän soitti rumpuja ja a cappella -lauluyhtye Rajattomassa (1997–) hän laulaa bassoa.
KRISTIINA HALKOLA
 Kristiina Halkola (s. 1945) nousi elokuvatähdeksi jo teatterikouluaikana, kun Mikko Niskanen näki hänet Ylioppilasteatterissa esittämässä Laulua rakastamisen vaikeudesta. Sekä Halkola että laulu päätyivät elokuvaan Käpy selän alla. Elokuvasta tuli sensaatio suomalaisen elokuvanäyttelemisen historiassa: nuoria esittivät nyt todelliset nuoret, eivät Kansallisteatterin sedät ja tädit nahkatakeissa. Neljän teatterikoululaisen pääosanesittäjän tuore energia välittyy elokuvasta Niskasen vangitsemana edelleen.
Valmistuttuaan teatterikoulusta 1967 Halkola työskenteli FJ-filmin palkkalistoilla Suomen kaiketi viimeisenä kuukausipalkkaisena elokuvanäyttelijänä. Kävyn jälkeen hän esiintyi nuoren radikaalin roolissa Niskasen seuraavassa elokuvassa Lapualaismorsian. Rooli Jörn Donnerin elokuvassa Mustaa valkoisella muistetaan valitettavan usein lähinnä sen poikimasta, sijaisnäyttelijän kanssa tehtyjä seksikohtauksia koskevasta oikeusprosessista. Koulukotityttö Anja Timo Bergholmin Punahilkassa oli jälleen vahvasti hahmoteltu nuoren sivullisen muotokuva, jota Halkola on muistellut parhaana elokuvaroolinaan. Samaan aikaa Halkolasta tuli myös laulajana nousevan taistolaisliikkeen keulakuvia. Vasemmistolaista maailmankatsomustaan näyttelijä ei ole piilotellut myöhemminkään. Hän toimi Helsingissä pitkään kaupunginvaltuutettuna ja 1980-luvulla myös vähemmistökommunistisen Devan puheenjohtajana, josta povattiin jopa presidenttiehdokasta. Elokuvasta Halkola siirtyi 60-luvun lopulla vuosiksi televisioteatterin palvelukseen. Tv:stä hänet muistetaan mm. Kalle Holmbergin Rauta-ajan Pohjolan emäntänä, Elvi Sinervon novellista dramatisoidusta monologinäytelmästä Vuorelle nousu sekä satiirisesta viihdeohjelmasta Hukkaputki. 1990-luvulta lähtien Halkola on ollut helsinkiläisen Komediateatteri Arenan peruskasvoja ja tehnyt pitkän tauon jälkeen paluuta myös valkokankaalle Ere Kokkosen elokuvissa ja esimerkiksi Jarmo Lampelan Eilassa. Lauri Piispa
Kristiina Halkolan elokuvatyöt 2006 Unna ja Nuuk
2003 Uuno Turhapuro – This is My Life
2003 Eila
2000 Hurmaava joukkoitsemurha
1998 Johtaja Uuno Turhapuro pisnismies
1997 Vääpeli Körmy ja kahdesti laukeava
1972 Hellyys
1968 Mustaa valkoisella
1968 Punahilkka
1967 Lapualaismorsian
1966 Käpy selän alla
1966 Tänään olet täällä
1965 Vaaksa vaaraa LIANA KAARINA
 Liana Kaarinan (s. 1937) koko nimi on Liana Kaarina Leskinen. Sukunimi tiputettiin pois näyttelijänimestä Teatteri Jurkan maaseututeatterikiertueella 1950-luvun alkupuolella, jotta nimi olisi iskevämpi. Piakkoin isoäidin kasvattaman rohkean näyttelijättären nimi iskikin teatteri- ja elokuvayleisön tietoisuuteen.
Liana Kaarina innostui teini-ikäisenä lausumisesta. Ensimmäisessä koekuvauksessaankin hän lausui Suomen Filmiteollisuudessa Eeva-Liisa Manneria. Valkokankaalla hänet nähtiin kuitenkin ensimmäisen kerran hammastahnamainoksessa nuttura päässä harjaamassa hampaita.1960-luvulle sijoittuvat neljätoista pitkää elokuvaa liittivätkin sitten Liana Kaarinan nimeen jotakin aivan muuta kuin nutturan: hänet muistetaan suomalaisen elokuvan eroottisena viettelijättärenä. Lähinnä Maunu Kurkvaaran, Aarne Tarkaksen ja Särkän elokuvissa nähty Liana Kaarina sai useimmiten näyteltäväkseen uhkeita suorasukaisen naisen rooleja, joissa tähtikuvan perusta tuntuu kytkeytyvän ulkoisiin tekijöihin. Monille elokuvantekijöille, kuten Särkälle, tärkeintä taisi ollakin näyttelijän kauneus ja näyttävyys. Liana Kaarinaan määreet sopivat kuin nenä päähän, mutta hän piirsi kankaalle myös onnistuneita tyyppejä. Hänellä on parhaimmillaan sekä mainiota draaman että komedian tajua, mistä erinomaisia esimerkkejä ovat vaativan entisen heilan ja viettelijättären roolit elokuvissa Oksat pois… (1961) ja Kuu on vaarallinen (1962). Jälkimmäinen oli Liana Kaarinan todellinen läpimurto. Liana Kaarinan rakkaudentäyteinen elämä on ylä- ja alamäkineen ollut värikästä ja vauhdikasta. Paljasjalkainen helsinkiläinen on asunut myös Ranskassa ja Israelissa. Hän on näyttelemisen lisäksi kirjoittanut runoja ja pieniä näytelmiä sekä suomeksi että ranskaksi. Uskovan, henkisyyttä painottavan kielitaitoisen näyttelijän suussa taittuu myös heprea. Viime vuosina Liana Kaarina on useasti lausunut ja puhunut erilaisissa tilaisuuksissa. Elokuvanäytteleminenkin kiinnostaisi vielä – ja ties vaikka Liana Kaarinan valloittava olemus pian nähtäisiin taas elävässäkin kuvassa. Tommi Römpötti
Lianan Kaarinan elokuvatyöt
1966 Johan nyt on markkinat!
1965 Kielletty kirja
1964 Naiset
1963 Jengi
1962 Älä nuolase…
1962 Kuu on vaarallinen
1961 Miljoonavaillinki
1961 Minkkiturkki
1961 Oksat pois…
1961 Rakas…
1961 Tähtisumua
1961 Tulipunainen kyyhkynen
1960 Opettajatar seikkailee
1959 Patarouva
MARJA-LEENA MIKKOLA  Kirjailija Marja-Leena Mikkola julkaisi ensimmäisen novellikokoelmansa Naisia vuonna 1962. Vuosikymmenen mittaan hänestä kehittyi omaääninen, yhteiskuntakriittinen kulttuurivaikuttaja, joka hyödynsi romaanin, laululyriikan, teatterin ja elokuvan mahdollisuuksia. Mikkolan vaikutuksesta suomalainen elokuva tavoitti ensi kertaa urbaanin nuoren ihmisen äänenpainon, erityisesti pääkaupunkilaisen puhetavan. Mikkola ei ole työskennellyt monessa elokuvassa, mutta nämä elokuvat ovat vaikuttaneet laajasti.
Erkko Kivikosken Kesällä kello 5 merkitsee aikansa luontevinta suomalaista elokuvaa puhaltaessaan kankaalle maailmaan eksyneitä, eräällä lailla ilmassa leijuvia ihmishahmoja, jotka tiedostamattaan hakevat vahvempaa henkistä ja ruumiillista yhteydentunnetta. Elokuva tuntuu tavoittelevan ajatonta, ympäröivän maailman äänistä irtautuvaa kokemusta, etsivän vapauden näköalaa vallitsevien yhteiskunnallisten olojen ulkopuolelta. Filmin vilpittömässä ilmeessä on vielä jäsentymättömän, mihinkään takertumattoman elämänvaiheen tuntua. Dialogit kirjoitti Marja-Leena Mikkola yhdessä Juha Tantun kanssa. Kaupunkinuorison ääni kuului vielä voimakkaammin vuosikymmenen jälkipuolella Mikkolan alkuperäiskäsikirjoituksessa Käpy selän alla, jonka Mikko Niskanen ohjasi tunnetuin seurauksin ensi-iltaan lokakuussa 1966. Vaikka kohtauksia improvisoitiin paljon ja muun muassa kauniit loppuminuutit oivallettiin vasta leikkauspöydässä, hengittää Mikkolan teksti ja intohimoinen alkuperäisidea halki elokuvan. Työ Niskasen kanssa jatkui ratkaisevalla panoksella Lapualaismorsiamen käsikirjoitustyöryhmässä. Mikkolan tekstiä hyödynnettiin seuraavan kerran pitkässä näytelmäelokuvassa vuonna 1992, kun Outi Nyytäjä loi hänen tarinastaan käsikirjoituksen Pekka Lehdon ohjaamaan Kaivoon. Mikkolan kirjoittamista lauluteksteistä mainittakoon Laulu kuolleesta rakastetusta ja Laulu rakastamisen vaikeudesta, jotka Kävyssä elävät Kaj Chydeniuksen muistettavin sävelin, Kirsti Wallasvaaran ja Kristiina Halkolan tulkintoina. Romaanien, runojen ja novellien, lastenkirjojenkin tekijänä tunnetun Mikkolan ura on vaikuttava myös kääntäjänä. Hänen loistavasta suomentajan kyvystään on hyötynyt myös elokuvakirjallisuus, kuten Pier Paolo Pasolinin tekstien kokoelma Laitakaupungin valot (Mabuse, 1989) osoittaa. Eero Tammi Marja-Leena Mikkolan elokuvatyöt 1992 Kaivo
1967 Lapualaismorsian
1966 Käpy selän alla
1963 Kesällä kello 5 AULIKKI OKSANEN
 Kirjailija, näyttelijä, laulaja, sanoittaja ja kuvittaja Aulikki Oksanen (s. 1944) tuli yleisön tietoisuuteen 1960-luvun puolivälissä Ylioppilasteatterissa yhteiskunnan tunkkaisia arvoja tuulettavissa Orvokki-kabareissa ja Lapualaisoopperassa. Kuusikymmenluvun kulttuurihistoriaan on vahvasti piirtynyt hänen hahmonsa, joka näytti kansanlaulun lempeäsilmäiseltä pellavapäältä, mutta jonka kynä ja suu sylkivät tulta ja tulikiveä – jos kohta myös hersyvää satiiria ja aistillista rakkauslyriikkaa.
Oksanen vastasi Marja-Leena Mikkolan ohella 60–70-luvun laululiikkeen ikimuistoisimmista teksteistä, joita sävelsivät lauluiksi Kaj Chydeniuksen ohella Otto Donner ja Eero Ojanen. Mm. laulut Kenen joukoissa seisot, Balladi Ilmarista, Kuka kertoisi minulle, Huomenna on paremmin ja Siirtotyöläinen, monet Oksasen itsensä persoonallisella äänellään tulkitsemina, ovat jo irronneet oman aikansa viitekehyksestä kaikkien tuntemiksi klassikoiksi. Vuonna 1967 Oksanen sai roolin Mikko Niskasen harmillisesti hieman unohdetussa tv-työssä Elokuva jalostavasta rakkaudesta. Pieni helmi kertoo elokuvan kuvauksista. Siinä Niskasen itsensä esittämä epävarma ohjaaja ja Oksasen nuori näyttelijä rakastuvat toisiinsa. Tarina muuttui todeksi, Niskasen ja Oksasen suhde kesti kolme vuotta. Oksanen esiintyi myös Lapualaismorsiamessa yhtenä Ylioppilasteatterin ja Lapualaisoopperan nuorista. Asfalttilampaissa hänen panoksensa on ehkä elokuvan muistetuin: tunnuslaulun Sinua, sinua rakastan sanoitus. Oksasen käsikirjoittamista tv-näytelmistä voi mainita vuoden 1970 Aliisan. Siinä koskettava teksti epäinhimilliseen vanhuuteen tuomitusta naisesta kohtasi vanhemman sukupolven voimanaisen Siiri Angerkosken, joka esitti viimeisen roolinsa kuolemansairaana. Oksanen on ollut monessa mukana. Pisimmän päivätyön hän on kuitenkin tehnyt monipuolisena ja palkittuna kirjailijana. Esikoisrunokokoelma Hevosen kuolema ilmestyi vuonna 1966 ja sitä on seurannut yli 20 teosta – runoja, romaaneja, novelleja, lastenkirjoja ja näytelmiä. Oksasen teoksia on käännetty ainakin kuudelle kielelle. Vuonna 2004 häneltä ilmestyi omaperäinen ja hurmaava muistelmateos Piispa Henrikin sormi ja muita katkelmia. Lauri Piispa Aulikki Oksasen elokuvatöitä Näyttelijänä:
2006 Kenen joukoissa seisot (itsenään)
1967 Lapualaismorsian
1967 Elokuva jalostavasta rakkaudesta (tv) Käsikirjoittajana:
1980 Pirunpolska (tv)
1970 Aliisa (tv) Sanoittajana:
1968 Asfalttilampaat TARJA-TUULIKKI TARSALA HUOM. VALITETTAVASTI TARJA-TUULIKKI TARSALA ON TERVEYSSYISTÄ PERUUTTANUT TULONSA FESTIVAALEILLE.  Näyttelijä ja ohjaaja Tarja-Tuulikki Tarsala (s. 1937) aloitti Ylen televisioteatterissa heti teatterikoulusta valmistuttuaan vuonna 1963 ja työskenteli siellä 12 vuotta. 60-luvulla hän debytoi myös valkokankaalla Spede Pasasen ja silloisen aviomiehensä Ere Kokkosen elokuvissa, joissa hän oli mukana alusta asti. Televisioteatterissa syntyi hänen rakkain ja mielenpainuvin roolisuorituksensa Pasin vaimona ”kaikkien aikojen kotimaisessa elokuvassa” Kahdeksan surmanluotia. Kuvauksissa Tarsala tutustui Mikko Niskaseen, jonka kanssa jonkin aikaa myös seurusteli. Toinen rooli Niskasen ohjauksessa oli elokuvassa Syksyllä kaikki on toisin.
"Tarsis" toimi teatterikoulussa näyttelijätyön opettajana vuosina 1975–79. Sen jälkeen hän on ollut freelancer-näyttelijä ja -ohjaaja. Teatterissa hän on vieraillut mm. Intiimiteatterissa, Lilla Teaternissa ja Lahden kaupunginteatterissa. Merkittävää osaa hänen teatterityössään edustavat myös omat tuotannot, neljän naisen muodostama Mustaleski-ryhmä ja esimerkiksi Marja-Leena Mikkolan käsikirjoittama Rouva Huuhka, johon Kaj Chydenius teki musiikin. Elokuvanäyttelijänä Tarsala taitaa yhtä lailla komedialliset kuin vakavatkin roolit, ja kuuluupa hänen uraansa kokeilevampaakin elokuvaa, muun muassa Jari Halosen Back to the USSR – Takaisin Ryssiin ja Lipton Cockton, in the Shadows of Sodoma. Jussi-palkinnolla hänet palkittiin äidin roolista Olli Saarelan elokuvassa Bad Luck Love. 1960-luvulla alkanut elokuvaura jatkuu yhä täydellä vauhdilla. Hänet on nähty valkokankaalla tänä vuonnakin. Matti Salakka Tarja-Tuulikki Tarsala pitkissä teatterielokuvissa 2007 Miehen työ
2004 Populärmusik från Vittula (Populäärimusiikkia Vittulajänkältä)
2004 Uuno Turhapuro – This Is My Life
2003 Mosku
2000 Bad Luck Love
2000 Hurmaava joukkoitsemurha
1998 Johtaja Uuno Turhapuro pisnismies
1997 Vääpeli Körmy ja kahtesti laukeava
1995 Lipton Cocton in the Shadows of Sodoma
1992 Back to the USSR – Takaisin Ryssiin
1992 Kauhun millimetrit
1992 Vääpeli Körmy ja etelän hetelmät
1990 Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva
1987 Uuno Turhapuro kaksoisagentti
1985 Hei kliffaa hei
1979 Ihmemies
1978 Syksyllä kaikki on toisin
1977 Hemåt i natten (Yön sylissä)
1972 Kahdeksan surmanluotia
1969 Näköradiomiehen ihmeelliset seikkailut
1968 Rottasota
1967 Pähkähullu Suomi
1966 Millipilleri KIRSTI WALLASVAARA
 Yksi keskeisistä syistä siihen, että Mikko Niskasen Käpy selän alla nousi valtavaksi menestykseksi ja suomalaisen uuden elokuvan merkkiteokseksi, oli Niskasen herkästi havaitseva näyttelijävainu. Uraansa aloittelevat Kirsti Wallasvaara (s. 1942), Kristiina Halkola, Eero Melasniemi ja Pekka Autiovuori muodostivat toisiaan täydentävän ja ennen näkemättömän aidolla tavalla nuoruuden levottomuutta peilaavan nelikon. Halkola ja Wallasvaara tulivatkin pitkälti symboloimaan kuusikymmenluvun elokuvan uutta naiskuvaa, edellinen kapinallisena ”ongelmanuorena”, jälkimmäinen herkempänä ja hauraampana, mutta molemmat yhtä lailla haavoittuvaisena.
Elokuva elokuvalta Wallasvaaran roolihahmoihin tuli mukaan lisää vahvuutta ja varmuutta – esimerkiksi Niskasen Asfalttilampaissa – niin että valkokangasuran seuraavassa huippukohdassa, Risto Jarvan komediassa Mies, joka ei osannut sanoa ei, itsenäisen Millan on pidettävä ohjakset käsissään, koska Antti Litjan epävarma pastori Aimo ei siihen kykene. Menestyselokuva ei sillä erää valitettavasti poikinut Wallasvaaralle juurikaan lisää valkokangasrooleja. Nykyisin Kirsti Wallasvaara näyttelee Lahden kaupunginteatterissa. Kirsti Wallasvaaran elokuvatyöt 1979 Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit
1975 Mies, joka ei osannut sanoa ei
1972 Hellyys
1971 Kreivi
1970 Naisenkuvia
1968 Asfalttilampaat
1968 Vain neljä kertaa
1967 Lapualaismorsian
1966 Käpy selän alla
|
