Tyttö ja hattu
Tyttö ja hattu © KAVA

Aarne Tarkas oli Suomen Filmiteollisuuden johtajan T. J. Särkän suosiossa 1950- ja 60-luvun vaihteessa, sillä hän teki nopeasti kelvollista jälkeä. Suomalaisen elokuvakulttuurin kiivaina murrosvuosina 1960 ja 1961 ensi-iltaan tuli kymmenen Tarkaksen ohjaamaa elokuvaa (puolet SF:n elokuvista), jotka hän kolmea lukuun ottamatta myös käsikirjoitti. Yksi elokuvista on nuoren tytön kepeä irtaantumiskuvaus Tyttö ja hattu. Sen taustalla on Hildegard Erlundin saksankielinen romaanikäsikirjoitus Das Mädchen mit dem Hut, josta SF:n mainospäällikkö Olavi Linnus teki käsikirjoituksen jo 1955.

Nuoren tytön pako kotoa oli otollinen aihe ajassa, jossa elokuvalta vaadittiin uudistumista. Keskeinen uudistumisvaatimus oli elokuvien suuntaaminen nuorille nuorten omasta näkökulmasta. Tytössä ja hatussa astuttiin tavallaan samalle tielle kuin vuotta aiemmin riippumattoman Maunu Kurkvaaran elokuvassa Autotytöt (1960). Elokuvia yhdistää se, että molemmissa päähenkilöt ovat vieraan auton kyytiin liftaavia tyttöjä, mutta siihen yhtäläisyyden sitten jäävätkin. Autotytöt lähtee todellisena pidetystä ongelmasta (tyttöjen irtolaisliftailu). Sen sijaan Tyttö ja hattu on rempseä hupailu, joka ei viittaa yhteiskunnallisiin ongelmiin mitenkään.

Tytössä ja hatussa Mirja Halonen (Pirkko Mannola) kyllästyy kotona piian rooliin ja löytää ullakolta isoäidin vanhan hatun, minkä jälkeen hän on ”valmis lähtemään vaikka maailman ääriin”. Hän lähtee iloisesti laulaen matkaan, jolla hän tapaa kiukkuavan hattutehtailijan (Pentti Irjala) ja tämän pojan (Esko Salminen), inspiraation ohjaaman säveltäjä Theodor Tekosen (Hannes Häyrinen) sanoittajarouvineen (Rauha Rentola) sekä sirkusseurueen, jonka mukana hän päätyy esiintymään Linnanmäen Peacockiin.

Mirjan matka ei ole road-elokuvallinen emansipaatiotarina, vaan pikemminkin päiväkävely, romanttinen sattumusten farssi, jossa Mannolan lemmenparina on vastikään teatterikorkeakoulusta valmistunut Esko Salminen. Mirjan kulkua johdattavat Mannolan esittämät Harry Bergstömin säveltämät laulut, joista erityisesti isoäidin hatusta kertova ”Onnenhattu” (san. Reino Helismaa) korostaa todellisuuden ristiriidoista vapauttavaa eskapismia. Isoäidin hattu on jatkuvuuden symboli, josta Mirja pitää kiinni muutosten edessä kuin Särkkä uskostaan agraariyleisöön.

Elokuva on konventionaalinen tusinatarina, mutta kymmenennessä elokuvassaan näyttelevä Mannola huokuu kaunista, ihastuttavaa nuoruuden intoa ja iloa sekä riemua vapaudesta, vaikka katsoja tietääkin koko ajan, ettei kyse ole todellisesta paosta. Tyttö ja hattu on paraatiesimerkki elokuvateollisuuden luomasta sulkeisesta maailmasta, jonka jatkuvuudessa tärkeintä on eskapistinen, helpottava viihteellinen keveys. Tuon keveyden ”painossa” katsoja on kuin Mirja matkallaan, mutkattomasti hetken arjen epävarmuuden ja vaatimusten ulottumattomissa.

TOMMI RÖMPÖTTI

 

(Flickan och hatten) 1961. Tuotanto: Suomen Filmiteollisuus SF Oy. Ohjaus: Aarne Tarkas. Käsikirjoitus: Olavi Linnus. Kuvaus: Osmo Harkimo. Äänitys: Kurt Vilja. Leikkaus: Armas Vallasvuo. Lavastus: Aarre Koivisto. Musiikki: Harry Bergström. Laulujen sanat: Reino Helismaa, Sauvo Puhtila. Näyttelijät: Pirkko Mannola (Mirja Halonen), Esko Salminen (ekonomi Ilmari Kosonen), Rauha Rentola (rouva Thea Tekonen), Siiri Angerkoski (Mrs. Mary Moulin alias rouva Maija Moilanen), Assi Nortia (Donna Elvira), Hannes Häyrinen (säveltäjä Theodor Tekonen), Pentti Viljanen (Tähtikiertueen johtaja David Moulin alias Taavetti Moilanen), Pentti Irjala (tehtailija Kosonen), Leo Jokela (vahtimestari), Uljas Kandolin (vahtimestari), Liisa Nevalainen (Mirjan äiti), Leo Lähteenmäki (radioreportteri Tiilipää), Jyrki Nousiainen (Matti), Kaarlo Wilska (järjestäjä Kalle Vilkas), Paavo Hukkinen (bensiiniaseman hoitaja / autoilija / mies Vuoristoradalla), Arttu Suuntala (konstaapeli), Leila Wallenius (Tähtikiertueen tyttö), Marita Nordberg (hattuliikkeen omistaja), Anita Saarikallio (hattuliikkeen myyjätär), Olavi Tuomi (kuvaaja), Aarne Tarkas (ohjaaja), Regina Keso (kuvaussihteeri), Arvo Murtokallio (sähkömies), Kauko Kokkonen (ohjelmapäällikkö Luomakoski). Ensi-ilta: 4.8.1961 Helsinki (Rex, Herttua, Tuulensuu), Turku (Bio-Bio). Pituus/kesto: 2450 m / 89 min.