Minkkiturkki
Minkkiturkki © KAVA

Komedia Minkkiturkki liittyy siihen seurapiiri-irvailujen sarjaan, jota käsikirjoittaja-ohjaaja Aarne Tarkas harrasti tuotteliaimpina vuosinaan 1960-luvun alussa. Uutuuden skenario oli hänen omaa käsialaansa, joskin juonikuvion perusastelma oli tuttu jo monista aikaisemmista ulkomaisista elokuvista: tavara – tässä tapauksessa kallisarvoinen minkkiturkki – vaihtaa elokuvan aikana omistajaa kädestä käteen, ja turkkia pitävät yllään niin vaimot kuin rakastajattaret, rikkaat seurapiirikaunottaret ja köyhät opiskelijatytötkin, kunnes se vihdoin monien mutkien ja käänteiden kautta päätyy ensimmäiselle haltijalleen. Tarinan esikuviksi ovat käyneet niin Gogolin Viitta kuin amerikkalainen elokuva Manhattan vuodelta 1942 ja ranskalainen elokuva Intohimon karuselli vuodelta 1950.

Sisällöltään Minkkiturkki edustaa Tarkaksen muistakin seurapiirisatiireista tuttua filosofiaa: rikkaat elävät rahalla ja köyhät työllä, eikä eriasteinen vilppi ole vierasta kummassakaan kansanluokassa. Satiiria tarinaan lisättiin erityisesti tuottajan, T. J. Särkän, toivomuksesta. Kuvaamalla osan ulkokuvista pilvisenä talvipäivänä Tarkas rikkoi sen meillä vuosikymmeniä voimassa olleen kirjoittamattoman säännön, jonka mukaan ulkokuvia voitiin päiväsaikaan ottaa vain kauniilla säällä ja auringon paistaessa, ellei tarina sitten nimenomaan vaatinut sadetta, pilvisäätä tai yötunnelmaa.

Elokuvan alkuteksteissä näyttelijät tavanomaisesta käytännöstä poiketen lue-tellaan siinä järjestyksessä, missä he tarinaan ilmestyvät. Pitkästä roolilistasta kannattaa erityisesti poimia esiin ja panna merkille kaksi varttuneemman ikäluokan nimeä, yövartija Anselmia ja tämän vaimoa hienosti yhteen näyttelevät Leo Jokela ja Siiri Angerkoski. Pirkko Mannola on Valtakunnan Rakennustoimiston pääjohtajan sievä sihteeri; muita vielä tuoreempia tyttötulokkaita ovat Vuokko Docktare ja Liana Kaarina.

Minkkiturkin kuvaajana on ollut Tarkaksen moninkertainen yhteistyökumppani Olavi Tuomi. Elokuva alkaa pitkällä panoroinnilla Helsingistä lintuperspektiivissä. Panoroinnin suunta on vasemmalta oikealle. Elokuva päättyy samanlaiseen panorointiin, mutta sen suunta on nyt oikealta vasemmalle – ympyrä on sulkeutunut, tarina on tullut päätökseensä. ”Ympäri käydään, yhteen tullaan.”

KARI UUSITALO

 

(Minkpälsen) 1961. Tuotanto: Suomen Filmiteollisuus SF Oy. Ohjaus ja käsikirjoitus: Aarne Tarkas. Kuvaus: Olavi Tuomi. Äänitys: Harald Koivikko. Leikkaus: Armas Vallasvuo. Lavastus: Aarre Koivisto. Musiikki: Osmo Lindeman. Miksaus: Kurt Vilja. Näyttelijät: Kaarlo Halttunen (Evert, Vanhuuseläkelaitoksen pääjohtaja), Hillevi Lagerstam (tarkastajan vaimo), Tommi Rinne (Vanhuuseläkelaitoksen tarkastaja), Leni Katajakoski (Irma, pääjohtajan sihteeri), Veikko Linna (Kalle, hallitussihteeri), Toivo Lahti (Ville, kanslianeuvos), Vuokko Docktare (Pia), Matti Ranin (opiskelija), Pentti Irjala (Irman isä), Aili Tikka (Leppäskä, Pian äiti), Hannes Häyrinen (Mutikainen), Arvo Lehesmaa (toimitusjohtaja Albin Kämärä), Mai-Brit Heljo (Anita), Toivo Mäkelä (Vilho, Valtakunnan rakennustoimiston pääjohtaja), Matti Oravisto (rakennusliikkeen edustaja), Pirkko Mannola (Vilhon sihteeri), Pia Hattara (Gertrud, Vilhon vaimo), Risto Mäkelä (Oskari, varas), Leo Jokela (Anselmi, yövahti), Siiri Angerkoski (Anselmin vaimo), Elina Salo (Liisa), Tarja Nurmi (Ritva), Liana Kaarina (Marianne), Esko Salminen (Kurre, Ritvan veli), Elvi Saarnio (Mari, keittäjätär), Varma Lahtinen (Evertin vaimo), Martti Palo (asiapoika), Yrjö Tähtelä (teekkari), Jarno Hiilloskorpi (teekkari), Eija Hiltunen (Lasten Turvan puheenjohtaja), Helvi Aunio (Lasten Turvan sihteeri), Keijo Komppa (Lasten Turvan johtokunnan jäsen), Liisa Roine (opiskelijatyttö), Anita Saarikallio (sisäkkö), Kai Lind (syntymäpäivävieras), Paavo Pentikäinen (syntymäpäivävieras), Rose-Marie Precht (syntymäpäivävieras), Pertti Roisko (syntymäpäivävieras), Liisi Tandefelt (syntymäpäivävieras), Ilmari Tähtelä (syntymäpäivävieras), Ritva Vepsä (syntymäpäivävieras), Arttu Suuntala (poliisi), Hannes Veivo (talonmies). Ensi-ilta: 3.2.1961 Helsinki (Haaga, Rex, Tuulensuu), 10.2.1961 Turku (Bio-Bio). Pituus/kesto: 2490 m / 91 min.