Mannerheim Suomen Marsalkka
Mannerheim Suomen Marsalkka © KAVA

Ennen Suomen elokuvasäätiön palvelukseen vuoden 1970 alusta siirtymistäni toimin osastopäällikkönä Suomi-Filmissä lokakuusta 1966 lähtien. Risto Orkon minulle paluumuuttajana vartavasten perustaman osaston nimi oli komea – ”Kulttuuri- ja opetuselokuvien osasto” – mutta alaisteni lukumäärä oli parhaimmillaankin vain yksi.

Tämän osaston puitteissa ohjasin vuosina 1966–69 joka tapauksessa kymmenkunta dokumenttielokuvaa, niistä tärkeimpinä ehkä kolmiosainen Suomen itsenäisyys (1967), Urho Kekkonen – valtiomies, presidentti (1967) ja Mannerheim Suomen Marsalkka (1968). Kaikki ne olivat tilaustöitä, Mannerheimissa esimerkiksi osarahoittajana salaperäinen Hata Oy, jonka ”neuvottelukuntaan” kuuluivat mm. kenraalit Yrjö Keinonen ja Kaarlo Leinonen sekä vuorineuvos Olavi Sohlberg.

Elokuva perustui suurelta osin Suomi-Filmin ja Puolustusvoimien kätköistä löytyvään runsaaseen arkistomateriaaliin, jota sain läpikäydä kaikessa rauhassa ilman että elokuvan tuottaja Risto Orko olisi minua työssäni kiirehtinyt. Sota-ajan lapsena olin aina ollut kiinnostunut marsalkka Mannerheimista, eivätkä poliittisen historian opintoni Helsingin yliopistossa tätä kiinnostusta ainakaan vähentäneet.

Elokuvan kaarta suunnitellessani lähdin liikkeelle siitä, että yhtään näyteltyä kohtausta en mukaan tulisi ottamaan – ”juonen” tulisi koostua pelkästään dokumenttimateriaalista eli autenttisesta filmiaineistosta ja valokuvista. Radion aikoinaan suorana välittämät tunnelmat Mannerheimin siunauspäivästä 4.2.1951 muistissani aloitin elokuvan näista näkymistä, ja kun arkku oli saatettu hautaan Hietaniemessä, lähdin kerimään hänen elämäntarinaansa auki alkaen Louhisaaren lapsuuskodista ja edeten eri vuosikymmenien halki aina hänen Sveitsissä viettämiinsä viimeisiin elinvuosiin saakka. Kietoen tarinan umpeen palasin lopuksi vielä kertaalleen ruumiinsiunaus- ja hautajaispäivän tapahtumiin. Suomen Sosialidemokraatin elokuva-arvostelija Inkeri Lius kirjoittikin hieman kitkerästi: ”Lieneekö suomalaisissa slaavilaista surulla mässäilijää vai onko pitkä hautajaissaattue mukana, koska tämäntapaista materiaalia riittää…”

Elokuva tuli ensi-iltaan vuoden 1968 lopussa, juuri kun vasemmistolaistumisaalto oli meillä vahvassa nousussa. Minä en hävennyt työtäni silloin, enkä tee sitä nytkään. ”Pyykki on pantu ja pysyy.”

KARI UUSITALO

 

(Mannerheim – Marskalken av Finland) 1968. Tuotanto: Suomi-Filmi Oy. Tuottaja: Risto Orko. Ohjaus ja käsikirjoitus: Kari Uusitalo. Kuvaus: Martti Uosukainen, Veli Koukku, Petri Hämäläinen. Äänitys: Kari Westerlund, Raimo Kiialainen. Miksaus: Raimo Kiialainen. Leikkaus: Taina Kanth, Kari Uusitalo. Tehosteet: Outi Kääriä. Musiikki: Aune Toivonen, Eero Sinikannel. Selostaja: Martti Silvennoinen. Kenttäpapin ääni: Eero Sinikannel. Ensi-ilta: 6.12.1968 Helsinki (Ritz), Turku (Ritz). Pituus/kesto: 2473 m / 90 min.