Laveata tietä
Laveata tietä © KAVA

Nuoret Valentin Vaala ja Theodor Tugai uskoivat uudistavansa ja kansainvälistävänsä suomalaisen elokuvan 1920- ja 30-lukujen taitteessa, ja heidän itsenäisesti ja käsityöllä tehdyt elokuvansa herättivätkin lupauksia etenkin modernistipiireissä. Tuskin kukaan aikalainen olisi kuitenkaan arvannut millaiseen asemaan heidän nuoruudentyönsä nousisivat vuosikymmeniä myöhemmin. Näiden elokuvien välähdykset avoimesta, ulospäin avautuvasta, monikulttuurisesta ja seksuaalisesti ambivalentista Suomesta ovat muistuttaneet toisenlaisen historian mahdollisuudesta, siitä miten asiat olisivat voineet olla.

Siinä missä ensimmäiset elokuvat, Mustat silmät ja Mustalaishurmaaja (molemmat 1929), toivat eksoottisen vierauden Suomen kamaralle, Laveata tietä johdattaa pois kotomaasta, kohti Keski-Eurooppaa. Päähenkilö on Tugain esittämä karismaattinen viulutaituri Antti/Anton, joka narsismissaan ja nautinnonhalussaan keskittyy vain omaan uraansa ja alati vaihtuviin ihailijattariin, eikä ymmärrä todellista rakkautta ja kiintymystä ennen kuin on liian myöhäistä.

Laveata tietä räväyttää ikkunat Eurooppaan paljon avoimemmiksi kuin kirjallinen rinnakkaisilmiö Tulenkantajat konsanaan. Anton on yhtä hyvin tai paremminkin kotonaan Pariisissa kuin kotomaassa, keskieurooppalaisempi kuin keskieurooppalaiset itse. Ulkomaille asti ei sentään ollut mahdollisuuksia lähteä kuvaamaan, mutta mannermainen ilme tavoitetaan muualta lainatuilla kaupunkikuvilla, neonvaloilla, mustalla jazz-tanssilla ja huikeilla kotitekoisilla art deco -lavasteilla.

Laveata tietä valmistui äänielokuvan lopullisen läpimurron hetkellä. Se kuvattiin mykkänä ja dialogi sijoitettiin yhä väliteksteihin, mutta valmiiseen elokuvaan lisättiin musiikilla, tehosteilla ja parilla laululla täytetty magneettiääniraita. Musiikki on osittain mykkäkauden esitysperinteiden mukainen kooste kulloiseenkin kohtaukseen sopivaa kansanmusiikkia, suosittuja klassisia sävelmiä ja ajankohtaismusiikkia, mutta mukana on myös Tapio Ilomäen säveltämää, tunnelmia luovaa ja korostavaa taustamusiikkia. Paikoitellen hieman puutteellinen ääniraita on Kansallisen audiovisuaalisen arkiston restauroinnissa kuultavana nyt ensimmäistä kertaa sitten 1930-luvun. Niin ikään uudessa restauroinnissa on nähtävillä tintattuun mykkäesityskopioon perustuva värisävytys. Siitä voi jo nähdä, kuinka äänielokuva vei pian pohjan elokuvien väritykseltä: värisävyt eivät enää vaihdu kohtaus kohtaukselta tunnelman tai vuorokaudenajan mukaan.

KIMMO LAINE

 

(Den breda vägen) 1931. Tuotanto: O.Y. Fennica A.B. Ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus: Valentin Vaala. Kuvaus: Oscar Lindelöf. Äänitys: Kurt Jäger. Lavastus: John Tivtits. Musiikki: Tapio Ilomäki. Näyttelijät: Teuvo Tulio (Antti Larto alias Anton Lardozo), Eeva Virtanen (Kirsti), Alli Riks (Tanita Salo), Kaarlo Penttilä (Eero), Hanna Taini (Lorette), Väinö Kangas (johtaja Matti Salo), Yven Troupp (leskirouva Raunio), Kirsti Hamarvuori (Eeva), Doris Lybeck (Doris), Freddy’s Rythm Orchestra (orkesteri Manowissa). Ensi-ilta: 12.4.1931 Helsinki (Kino-Palatsi), 13.4.1931 Turku (Scala). Pituus/kesto: 2500 m / 91 min.