Ihana seikkailu
Ihana seikkailu © KAVA

Toivo Särkän (1890–1975) viimeiseksi ohjaukseksi jääneessä Ihanassa seikkailussa (1962) ollaan 1800-luvun suomalaisessa suvimaisemassa, jossa suloinen mutta köyhä Helena (Pirkko Mannola) on pian naiva varakkaan kamreeri Brynolf Pedantziuksen (Esko Mannermaa) Helsingistä. Häitä järjestävät neidon herraskaiset sukulaiset, joiden luona Helena asuu. Helena rakastaa kuitenkin serkkupuoltaan Paulia (Stig Fransman) ja karkaa juuri ennen häitään nuorukaisen kanssa. Tiedossa on romanttiselle tilannekomedialle uskollisesti liuta väärinkäsityksiä, hassuja kommelluksia ja muutama laulunlurahduskin.

Niin ikään lajityypin tapaan itse pääparin ulottuvuudet jäävät rakkaudellisen tunteen ja moraalisen selkärangan kannattelun varaan – onhan nuorten karkaaminen naimattomina yhdessä sentään skandaalinkäryinen tapahtuma. Lopulta vapaamielisyyteen hellytään hupaisankin lauhkeassa yksimielisyydessä. Herkullisimmat hahmot ovat höpsöissä mummoissa ja turhamaisissa kaupunkilaisporvareissa.

Ranskalaiseen huvinäytelmään pohjaavassa romanttisessa epookissa pääparin lisäksi castingia täydentävät ”jokapaikan höylä” ja hääjuonittelijaksi paljastuva Helenan täti Gisela (Rauha Rentola) ja tämän hyväsydäminen aviomies Anders (Kauko Helovirta), joka sympatiseeraa nuorta, rakastunutta paria. Oma lukunsa on vanha paronitar-isoäiti (Ruth Snellman), joka häpeilemättömän avoimesti kehrää nuoren Paulin ympärillä. Snellman palkittiin roolistaan aikanaan parhaan naispääosan Jussi-patsaalla.

Rakkaudellisia sanoja vuodatetaan, ja hymähdyksiä irrottelevat niin pompöösit tittelit vuori-insinööreistä kamreereihin kuin myös repliikit tyyliin ”nainen tarvitsee turvallisen miehen pitämään itsestään huolta” ja ”toivottavasti ensimmäinen lapsi on poika”. Elokuvan vaaleanpunaisen pumpulin lomassa, jossa Mannolan osaksi jää olla lähinnä ihastuttava, voi tietysti miettiä, ovatko nämä asenteet tänä päivänäkään vanhentuneita. Serkkujen naiminen kai on sentään harvinaistunut.

Koomisiakin hetkiä Ihanassa seikkailussa koetaan, kun Helena ja Paul saapuvat isoäidin luo, joka erehtyy luulemaan paria vastanaineiksi. Siveä ja kunniastaan huolehtiva Helena peittelee Paulin olohuoneen puolipituiseen divaaniin, josta miehen jalat retkottavat valtoimenaan yli. Osaansa on nuoren miehen tyytyminen. Isoäiti taas löytää Paulin yöllä sohvalta ja patistaa tätä rientämään samaan vuoteeseen uuden vaimonsa kanssa, joka niin kummallisesti on miehensä hääyönään huoneestaan torjunut.

HEIDI HORILA

 

(Ett förtjusande äventyr) 1962. Tuotanto: Suomen Filmiteollisuus SF Oy. Ohjaus: Toivo Särkkä. Käsikirjoitus: Seere Salminen. Kuvaus: Olavi Tuomi. Äänitys: Teuvo Pasanen. Miksaus: Kurt Vilja. Leikkaus: Armas Vallasvuo. Lavastus: Aarre Koivisto. Musiikki: Heikki Aaltoila. Näyttelijät: Pirkko Mannola (Helena Ehrenheim), Stig Fransman (Paul von Holden), Ruth Snellman (paronitar Louise Ehrenheim), Rauha Rentola (Gisela von Holden), Rose-Marie Precht (Betty Wahl), Esko Mannermaa (kamreeri Brynolf Pedantzius), Siiri Angerkoski (Loviisa), Kauko Helovirta (vuori-insinööri Anders von Holden), Esa Saario (maisteri Henrik Södersvans), Kaarlo Halttunen (tohtori), Kaisu Leppänen (Alma Wahl), Hilkka Helinä (neiti Ström), Pirkko Karppi (vanhapiika junassa), Elin Aaltonen (ompelija), Leo Sarri (postinkantaja), Anita Saarikallio (Lempi, sisäkkö), Aatu Talanne (rovasti),Annie Sundman (ruustinna). Ensi-ilta: 21.12.1962 Helsinki (Rex, Tuulensuu, Herttua), Turku (Kino Turku). Pituus/kesto: 2810 m / 103 min.