Pe 13.4. klo 18.00

Mikrohistoria on 1970-luvulta lähtien yleistynyt historiantutkimuksen haara, jossa etsitään yleistä erityisestä: suuria yhteiskunnallisia kehityskulkuja tarkastellaan ajallisesti ja paikallisesti rajattujen tutkimuskohteiden kautta. Tarkastelun kohteena voi olla vaikkapa yksittäinen henkilö, yhteisö tai tapahtuma.

Claes Olssonin Slaget om Näsilinna 1918 / Taistelu Näsilinnasta 1918 edustaa mikrohistoriallista elokuvan tekemistä kahdella tavalla. Ensinnäkin se perustuu sotakirjailija Konrad Westlinin tekemiin valkoisten haastatteluihin, joita on arkistoitu 327 kappaletta. Westlin jututti Pohjanmaan ruotsinkielisistä kootun Melinin komppanian miehiä ja heidän omaisiaan vuosina 1936–37.

Toiseksi elokuva on rajattu hyvin tarkasti. Se kuvaa Melinin komppanian tunkeutumista Tampereen ydinkeskustaan Suomen sisällissodan ratkaisun hetkillä, punaisten päämajanaan pitämän Näsilinnan valtausta ja sieltä vetäytymistä. Ajallisesti elokuva kattaa noin puolitoista vuorokautta.

Ennen varsinaista taistelua elokuvan keskeiset henkilöt esittäytyvät. He ovat leveää pohjalaismurretta puhuvia talonpoikia, melkein poikasia vielä, kotoisin pienistä paikoista. Jääkäripataljoonassa meritoitunutta Gunnar Meliniä näyttelee Nicke Lignell, mutta muissa rooleissa nähdään suurelle yleisölle tuntemattomia, pohjalaisia amatöörinäyttelijöitä.

Vaikka näkökulma on valkoisten, elokuvassa pyritään kuvaamaan tapahtumia objektiivisesti. Toiset henkilöistä ovat sympaattisempia kuin toiset. Kohtaus, jossa Melinin komppania teloittaa Näsilinnasta tavoittamansa punaiset, näyttää valkoiset häikäilemättömässä valossa. Mustavalkoisuuden välttämiseksi samaisessa kohtauksessa nähdään sotilas, joka hiippailee vähin äänin takavasemmalle, koska ei kykene ampumaan toista ihmistä kuoliaaksi.

Sodan raadollisuus tulee selväksi myös elokuvan loppupuolella, kun vielä hengissä olevat komppanian miehet perääntyvät punaisten piirittämästä Näsilinnasta ja jättävät haavoittuneet pakon edessä sinne. Westlinin tekemistä haastatteluista käy ilmi, että haavoittuneiden valkoisten hämmästys oli suuri, kun punaisten sairaanhoitajat tulivat paikalle ja suhtautuivat haavoittuneisiin ystävällisesti.

Koko elokuva on kuvattu autenttisilla tapahtumapaikoilla. Idean Olssonille esitellyt kirjailija Robert Alftan kutsui ohjaajan Tampereelle katsomaan Näsilinnan palatsia, joka oli ollut pitkään tyhjillään ja menossa täydelliseen remonttiin. Tekijät saivat Tampereen museotoimelta luvan mellastaa uusbarokkipalatsissa melko vapaasti.

Taistelu Näsilinnasta 1918 ei ole sankaritarina. Pikemminkin se kertoo pienen ihmisen voimattomuudesta sodan sattumanvaraisessa ja sekasortoisessa myllerryksessä. Elokuvan loppumetreillä annetaan ymmärtää, että osa sisällissodasta selvinneistä Melinin komppanian miehistä kaatui lopulta jatkosodassa.

Lumimarja Tirronen

 

2012. Tuotanto: Kinoproduction Oy. Ohjaus: Claes Olsson. Käsikirjoitus: Robert Alftan, Claes Olsson. Kuvaus: Pertti Mutanen. Äänisuunnittelu: Kimmo Perkkiö. Leikkaus: Oskar Franzén. Lavastus: Oskari Löytönen. Musiikki: Yari. Näyttelijät: Nicke Lignell (yliluutnantti Melin), Anton Häggblom (jääkärivääpeli Boström), Petter Kevin (luutnantti Holm), Wilhelm Grotenfelt (aliupseeri Lundström), Thomas Holm (sotamies Oskar Bäckström), Matias Asplund (sotamies Johannes Fagerholm), Markus Wilson (sotamies Oskar Åbb), Mike Nordlund (sotamies John Häger), Fredrik Westblom (sotamies Oskar Nybacka), Anders Ek (Viljam Haglund), Axel Hanses (Karl Evert Häggblom), Frank Nylund (Kurt Korsbäck), David Grandell (Johannes Mattans), Roy Mäki-Fränti (Oskar Mattans), Jan Holm (Oskar Nordling), Kevin Smulter (Viktor Punsar), Andreas Swahn (Emil Sved), Kristian Snellman (Einar Söderman). Ensi-ilta: 23.3.2012 Helsinki (Kinopalatsi), Turku (Kinopalatsi). Kesto: 70 min. Esitysformaatti: DCP.