Su 15.4. klo 10.00

Klaus Härön ensimmäinen pitkä elokuva Näkymätön Elina oli ensi-iltavuotensa 2003 merkittävimpiä suomalaiselokuvia. Berliinin elokuvajuhlien lastensarjan pääpalkinnon, Kristallikarhun, voittanut Näkymätön Elina menestyi useilla festivaaleilla ja keräsi lukuisia palkintoja. Suomessa syntyikin pienimuotoinen kohu, kun Härön elokuvaa ei kelpuutettu Jussi-ehdokkaaksi, koska tuotannon tulkittiin olleen ruotsalainen. Suomen Oscar-ehdokkaaksi elokuva kuitenkin valittiin.

Näkymätön Elina oli osa suomalaisen elokuvan noususuhdannetta vuosituhannen vaihteessa. Raimo O. Niemen Poika ja ilves (1998) oli raivannut tietä kotimaisen kokoperheen elokuvan menestykselle, ja aikansa nimiohjaajat Olli Saarela (Rölli ja metsänhenki, 2001) ja Kaisa Rastimo (Heinähattu ja Vilttitossu, 2002) olivat osaltaan nostaneet lastenelokuvan arvostusta. Näkymätöntä Elinaa voi pitää tämän kehityskulun huipentuma, minkä jälkeen lastenelokuva on Suomessakin saanut sille kuuluvaa arvostusta.

Elokuva perustuu Kerstin Johansson i Backen kirjaan Som om jag inte fanns (1978), joka kertoo isänsä menettäneen ja suomea puhuvan Elinan kohtalosta pohjoisruotsalaisessa koulussa. Elina joutuu kamppailemaan koulussa omasta identiteetistään ja arvomaailmastaan periksi antamattoman auktoriteettivallan alla. Hän ei ole tehnyt mitään väärin ja ei voi siksi ymmärtää, miksi hänen pitäisi pyydellä anteeksi.

Härön elokuvasovituksen hienous on kerronnan näkökulmassa, joka on vahvasti Elinan. Härö osoitti hallitsevansa lapsen näkökulman jo kiitetyssä lyhytelokuvassaan Yölento (1999), jossa vakavia aiheita käsiteltiin lapsen kokemuksen ja ajattelun kautta niin, että teemakäsittely kantaa yli sukupolvirajojen. Näkymättömässä Elinas-sa Härö nostaa rohkeasti Natalie Minnevikin esittämän Elinan pitkän elokuvan päähenkilöksi, jonka kautta monitahoinen tarina kerrotaan. Lapsen näkökulma ei tarkoita naiiviutta vaan tapaa katsoa asioita toisin.

Lapsen maailmankatsomuksen arvostaminen on ollut avain elokuvan menestykselle. Elina edustaa elokuvassa universaalisti tulkittavaa ihmisoikeustaistelijaa, joka nostaa esiin niin ihmisen oikeutta omaan kulttuurinsa kuin lapsen oikeutta omiin näkemyksiinsä ilman aikuisten vähättelyä: oikeutta olla, ajatella, tuntea ja surra. Lasten oikeuksien puolestapuhujana Näkymätön Elina on elokuvahistoriankin mittakaavassa harvinainen teos.

Näkymätön Elina oli myös niitä elokuvia, joissa suomalainen elokuvakerronta otti näkyviä harppauksia eteenpäin. 1970-luvulla syntyneenä Härö edusti uutta tekijäsukupolvea, joka oli varttunut ja kasvanut audiovisuaalisen kulttuurin hallitsemassa yhteiskunnassa. Tälle sukupolvelle elokuva oli omanlaisensa taidemuoto. Näkymättömässä Elinassa Härö jalosti suomalaiselokuville tyypillistä realismia sujuvaksi ja kauniiksi elokuvakerronnaksi, joka kesti kansainvälisen vertailun ja on määrittänyt myös Härön myöhempää tuotantoa.

Juha Rosenqvist

 

2002. Tuotanto: Kinoproduction Oy. Ohjaus: Klaus Härö. Käsikirjoitus: Kjell Sundstedt. Kuvaus: Jarkko T. Laine. Äänisuunnittelu: Kirka Sainio. Leikkaus: Riitta Poikselkä, Thomas Täng. Lavastus: Cian Bornebusch. Musiikki: Tuomas Kantelinen. Näyttelijät: Natalie Minnevik (Elina), Tind Soneby (Irma), Marjaana Maijala (äiti Martta), Henrik Rafaelsen (Einar Björk), Bibi Andersson (Tora Holm), Björn Granath (lääkäri), Jarl Lindblad (Veikko Niemi), Sara Arnia (eukko Sara), Peter Rogers (II) (Anton), Carolina Berggren (Anna), Amanda Andersson (Kerttu). Ensi-ilta: 7.3.2003 Helsinki (Tennispalatsi 8), Turku (Julia 4). Pituus/kesto: 2115 m / 75 min. Esitysformaatti: filmi 35 mm.