Märta Tikkasen neljäs romaani, Män kan inte våldtas / Miestä ei voi raiskata,  jäi vaille ymmärrystä ilmestyessään syksyllä 1975. ”Teoksen kävi niin pahasti kuin käydä voi – se haukuttiin pataluhaksi”, Tikkanen kirjoittaa muistelmateoksessaan Kaksi – Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta (2004). Esimerkiksi Hufvudstadsbladet nimitti kirjaa ”ällöttäväksi sokkiromaaniksi”, ja kirjailija leimattiin ”perverssiksi seksuaalimaanikoksi”.

Tikkasen mukaan Suomessa ei kerta kaikkiaan voinut keskustella raiskauksesta vuonna 1975. Seksuaalisen väkivallan ja yhteiskunnan valtarakenteiden välistä yhteyttä ei ymmärretty eikä tunnustettu. Raiskauksessa ajateltiin olevan kyse kiihkosta, ei vallasta. Ruotsissa romaani sai innostuneen vastaanoton ja se otettiin mukaan uutta seksuaalirikoslainsäädäntöä koskevaan keskusteluun.

Teos löysi lopulta ymmärtäjän vähän yllättävältäkin suomalaistaholta. Ohjaamisesta pitkään taukoa pitänyt Jörn Donner halusi filmata kirjan pohjalta elokuvan ja alkoi työstää käsikirjoitusta silloisen vaimonsa Jeanette Bonnierin kanssa. Romaanin sisäisen monologin kääntyminen ulkoiseksi tapahtumiseksi osoittautui haasteelliseksi, ja Donner vei tarinaa psykologisen trillerin suuntaan.

Suomalais-ruotsalaisen yhteistuotannon pääosiin valittiin ruotsalaiset näyttelijät Anna Godenius ja Gösta Bredefelt. Tapahtumapaikka on Helsinki, mutta elokuvassa puhutaan yksinomaan ruotsia. Godenius näyttelee nelikymppistä kirjastonhoitajaa, jonka halpamainen automyyjä raiskaa ravintolaillan päätteeksi. Kun tuttu juristi antaa ymmärtää, että oikeusteitse tekijälle on turha hakea rangaistusta, nainen päättää kostaa miehelle omalla tavallaan.

Kikkailemattomasta kuvauksesta vastaa tanskalainen Bille August, josta tuli sittemmin moneen kertaan palkittu elokuvaohjaaja. Kerronta on kautta linjan sujuvaa ja eleetöntä. Anna Godenius tekee mieleenpainuvan roolin naisena, joka ei alistu uhrin osaan vaan kurottautuu mielenterveyden horjumisen kautta emansipaatioon. Myös sivuroolien osalta elokuva kertoo naisista miesten maailmassa, ja pohjavire on selkeän feministinen.

Siinä missä Tikkasen romaani tyrmättiin ilmestyessään, Donnerin elokuva sai hyvän vastaanoton. Oliko yhteiskunnallinen ilmapiiri muuttunut kolmessa vuodessa vai vaikuttiko tekijän sukupuoli? Niin tai näin, Märta Tikkasen mielestä ”oleellisinta oli, että filmi kyseenalaisti, asettui naisen puolelle”.

Elokuvan myötä seksuaalisesta väkivallasta alettiin puhua Suomessakin, vaikka #metoo-kampanjaan oli vielä vuosikymmenten matka. Elokuvan esitysoikeudet myytiin pariinkymmeneen maahan, ja Tikkasen kirjaa alettiin kääntää muille kielille. Tänä päivänä romaania pidetään feministisen kirjallisuuden klassikkona.

Lumimarja Tirronen

 

Män kan inte våldtas / Miestä ei voi raiskata. 1978. Tuotanto: Jörn Donner Productions Oy, Stockholm Film Ab. Ohjaus ja käsikirjoitus: Jörn Donner. Kuvaus: Bille August. Äänitys: Jouko Lumme, Johan Hake. Leikkaus: Irma Taina. Lavastus: Ralf Forsström. Musiikki: Heikki Valpola Näyttelijät: Anna Godenius (Eva Maria Randers, kirjastovirkailija, ”Maria Andersson”), Gösta Bredefeldt (Martin Wester, automyyjä), Toni Regner (Agneta Jonsson, kirjastovirkailija), Nils Brandt (autoilija), Algot Böstman (Jon Randers, Evan entinen aviomies), Carl-Axel Heiknert (keilailuvalmentaja), Christina Indrenius-Zalewski (Westerin entinen vaimo), Märta Laurent (kirjastonhoitaja Öhman), Margit Lindeman (tanssiravintolan hovimestari), Svante Martin (Svante, Westerin keilailukaveri), Veronika Mattson  (Anna Andersson, kirjastovirkailija), Asko Sarkola (lehdenjakaja), Göran Schauman (Bertil Sund, Evan entinen miesystävä), Lars Svedberg (poliisi Pettersson), Gustav Wiklund (keilahallin vahtimestari). Ensi-ilta: 3.3.1978 Helsinki (Adlon, Aula, Kino Helsinki), Turku (Boston). Pituus/kesto: 2710 m / 98 min.