Pe 13.4. klo 20.00

”Uusi, suomalainen kohuelokuva näyttää suomalaisen naisen, joka haluaa tietää, mistä miehet on tehty ja köyriminen kokoonpantu”. Näin luonnehdittiin Akvaariorakkaus-elokuvaa tuoreeltaan City-lehdessä.

Kirjailija Anna-Leena Härkönen, jonka romaaniin elokuva perustui, ei allekirjoittanut pinnallista luonnehdintaa laisinkaan. Hänen mukaansa tarina kertoi pikemminkin epävarmuudesta, pelosta ja kauhusta. ”Päähenkilö Saara on epätoivoinen, hänellä ei ole yhteyttä omiin tunteisiinsa. Saara tarrautuu mieheen, jotta tämä tekisi hänet onnelliseksi”, Härkönen sanoi YLE TV1:n Teonsana-ohjelmassa keväällä 1993.

Akvaariorakkaus kertoo parikymppisen Saaran (Tiina Lymi) ja hieman vanhemman Jonin (Nicke Lignell) suhteesta. Näyttämönä on nuorekas ja valoisa Helsinki. Lupaavasti alkanut seurustelu vaikeutuu, kun pariskunnan seksielämä ei ota toimiak-seen. Joni ei pysty tyydyttämään Saaraa, mikä aiheuttaa turhautumista molemmille ja tuo ilkeyden mukaan lemmenleikkiin.

Claes Olssonin ohjauksessa pääparin erilaiset taustat korostuvat. Tarjoilijana työskentelevä ja kommuunissa asuva Saara on kotoisin Kokkolasta, työväenluokkaisesta kodista. Suomenruotsalainen Joni taas on hammaslääkäriäidin ja insinööri-isän vesa. Hän on ammatiltaan toimittaja ja asuu leveästi Helsingin kantakaupungissa. Erilaiset taustat kolahtavat yhteen esimerkiksi kohtauksessa, jossa Saara ei ole kuullutkaan Pisan kaltevasta tornista.

Ohjaaja Olsson on kertonut kiinnostuneensa Härkösen tekstistä sen sujuvan dialogin ja ihmisten rikkinäisyyttä kuvaavan identiteettitematiikan vuoksi. Lisäksi hän halusi kertoa vaihteeksi omasta ajastaan keskityttyään lukuisissa lyhytelokuvissaan historiallisiin aiheisiin. Kriitikko Helena Ylänen kirjoittikin Helsingin Sanomissa Akvaariorakkauden olevan ”nykyaikainen ja kevyt”.

Monissa kohtauksissa Jonia ja varsinkin Saaraa kuvataan ikkunalasin takaa, ikään kuin he rakastaisivat ja rakastelisivat akvaariossa. TV1:n Noitaympyrät-ohjelmassa Olsson selittikin ”akvaariorakkauden” suljetussa tilassa elämiseksi. Saara, jolla on lemmikkinä läpinäkyvässä maljassa yksin elävä kultakala, ei pääse kuplastaan pois.
Siinä City-lehti oli oikeassa, että Akvaariorakkaus nostatti kohun. Käsittelihän elokuva paitsi rakkautta myös seksiä ja siihen liittyviä tabuja. Rakastelukohtaukset olivat suomalaisittain poikkeuksellisen rohkeita, ja pääosia näytelleitä Tiina Lymiä ja Nicke Lignelliä kiiteltiin vapautuneisuudesta.

Elokuvarooli oli vielä Teatterikorkeakoulussa opiskelevalle Lymille ensimmäinen, ja se teki hänestä 1990-luvun näyttelijätähden. Rooli poiki Lymille myös Jussi-palkinnon parhaasta naispääosasta. Elokuvan musiikin säveltänyt Yari ja värikkään lavastuksen suunnitellut Minna Santakari palkittiin niin ikään Jusseilla.

Lumimarja Tirronen

 

1993. Tuotanto: Kinotuotanto Oy. Ohjaus: Claes Olsson. Käsikirjoitus: Tove Idström. Kuvaus: Pertti Mutanen. Äänitys: Tero Malmberg. Leikkaus: Anssi Blomstedt, Claes Olsson. Lavastus: Minna Santakari. Musiikki: Yari. Näyttelijät: Tiina Lymi (Saara), Nicke Lignell (Joni), Minna Pirilä (Irene, kommuunin asukas), Satu Silvo (Marita, Saaran työtoveri), Antti Virmavirta (Raikka Merivuo), Riitta-Liisa Helminen (Saaran äiti), Olli Tuominen (Saaran isä), Mika Nuojua (Seppo, Saaran veli), Christian Lindblad (Ykä, kommuunin asukas), Maria Sid (Hannele Elina Tuomi, morsian), Esa Latva-Äijö (Osmo Kalervo Kuisma, sulhanen), Petri Hanttu (Pekka, Jonin työtoveri), Sanna Saarijärvi (Susanna, Jonin yövieras), Vera Olsson (kommuunin asukas), Kaisa Kuoppamäki (kommuunin asukas), Eeva Litmanen (Kaija Lehtola, nainen baarissa), Tomi Salmela (Kaijan miesystävä), Hannele Nieminen (Pekan tyttöystävä), Johanna af Schultén (Jonin entinen tyttöystävä), Jaakko Saariluoma (matkapuhelinmies kirjastossa), Anna-Leena Härkönen (valintamyymälän kassa). Ensi-ilta: 15.1.1993 Helsinki (lllusion, Forum 3), Turku (Julia 5). Pituus/kesto: 2710 m / 99 min. Esitysformaatti: filmi 35 mm.