Näytös su 9.4. klo 12.00

Pirjo Honkasalon mestarillinen Tanjuska ja 7 perkelettä ei ole helppoa katsottavaa. Dokumentti järkyttävällä tavalla väärinymmärretyn lapsen taikauskoisesta puoskaroinnista herättää katsojassa sääliä, ahdistusta ja voimattomuutta. Kuten Marja
Kuparinen kirjoitti Kirkko & Kaupunki -lehdessä (17.3.1993): ”Suomessa Tanjuska olisi lastensuojelutapaus.”

Honkasalo oli kuvausmatkalla Koillis-Virossa, pienessä Vasknarvan rajakylässä, kun hän kohtasi 12-vuotiaan Tanjuskan paikallisessa luostarissa. Luostaria johtavan Isä Vasilin mukaan Tanjuskassa asustaa seitsemän demonia, joita manataan pois päivittäin. Tytön oma isä kurittaa lastaan vyöllä ja läpsimällä. Äiti ja pikkusisko asuvat kaukana Valko-Venäjällä.

Mysteeriksi jää, mikä Tanjuskan oireilun on alunperin laukaissut. Isän ja äidin selitykset poikkeavat toisistaan: isä kertoo Tanjuskan muuttuneen isoäidin luona vietetyn kesäloman jälkeen, äiti sanoo kaiken alkaneen koulussa tapahtuneesta välikohtauksesta. Katsoja pelkää pahinta.

Minskin mielisairaalan psykiatrin mukaan Tanjuskalla on skitsofrenia. Olipa aikuisten kuvailemien oireiden taustalla sitten traumaattinen kokemus, sairaus tai yksinkertaisesti murrosikä, Tanjuskalta on evätty mahdollisuus normaaliin kasvuun ja kehitykseen. Tyttöön kohdistettu rääkki riittäisi sairastuttamaan kenet tahansa.

Katsojalle Tanjuska näyttäytyy hämmentyneenä tyttönä, jonka vähäinen häiriökäyttäytyminen on selitettävissä niillä luonnottomilla olosuhteilla, joissa hänet on pakotettu elämään. Kirkonmenoihin herätään aamuyöllä, ja pukemista kiirehditään vyön lyönneillä. Kirkossa Isä Vasili sättii ja nöyryyttää kelvotonta seurakuntaansa.

Kirkon synkkiä maalauksia Pirjo Honkasalon kamera tuntuu tarkastelevan lapsen silmin. Raamatun tuimat hahmot tuovat pelottavuudessaan mieleen saksalaisen ekspressionismin kauhuelokuvat. Ainoa lempeämpi hahmo on Neitsyt Maria, joka kenties symboloi myös Tanjuska-paran äidinikävää. Juuri äiti on kuitenkin hylännyt tyttärensä mielivaltaisen, miehisen kurinpidon keskelle.

Elokuvan alun kamera-ajo luostarin muurin viertä pitkin korostaa Tanjuskan vankilamaisia olosuhteita. Saman tekee Henry Purcellin 1600-luvulla säveltämä ja sanoittama ”Cold Song”, jossa lauletaan: ”I can scarcely move / or draw my breath / let me, let me / freeze again to death.” Honkasalon elokuvassa upean kappaleen laulaa Pirjo Bergström. Kappaletta käytti myös ranskalaisohjaaja Maurice Pialat elokuvassaan Suzanne ja miehet (1983), jossa sen tulkitsi unohtumattomasti Klaus Nomi.

Tanjuska ja 7 perkelettä on osa Pirjo Honkasalon moneen kertaan palkittua Pyhän ja pahan trilogiaa, jonka aloitti nunnaluostarissa kuvattu Mysterion (1991) ja päätti hindujen pyhiinvaellusta seurannut Atman (1997).

Lumimarja Tirronen

 

Tanjuska ja 7 perkelettä (Tanjuska och de 7 djävlarna) 1993. Tuotanto: Baabeli ky. Osatuotanto: Svenska Filminstitutet. Ohjaus: Pirjo Honkasalo. Käsikirjoitus: Pirjo Honkasalo. Kuvaus: Pirjo Honkasalo. Äänitys: Mart Otsa. Leikkaus: Pirjo Honkasalo. Esiintyjät: Tatjana Vladimirova (Tanjuska), Pjotr Vladimirov (Tanjuskan isä), Isä Vasili (pappi), Natalia Vladimirova (Natasha, Tanjuskan sisar), Ljudmila Vladimirova (Ljuda, Tanjuskan äiti), Natalia Konstantinovna Grigorjeva (Minskin kaupunginmielisairaalan psykiatri). Kertoja: Pirjo Honkasalo. Ensi-ilta: 12.3.1993 Helsinki (Nordia 3). Pituus/kesto: 2238 m / 82 min. Esitysformaatti: DCP.