Näytös la 8.4. klo 11.00

Veikko Kerttulan Mainostelevisiolle ohjaama Kämppä (1970) kuuluu suomalaisen televisioteatterin maineikkaimpiin elokuviin. Taustalla on Alpo Ruuthin edellisenä vuonna ilmestynyt läpimurtoromaani, joka kuvaa Helsingin Sörnäisissä asuvien työläispoikien elämää 1950-luvun jälkipuolella. Asunnot ovat ahtaita ja vaatimattomia, eikä nuorilla ole tilaa muualla kuin kaduilla, joita niitäkin valvovat poliisit. Siksi pojat vuokraavat varastorakennuksesta kerhohuoneen, oman kämpän, siitä teoksen nimi.

Näkökulma on vahvasti nuorissa itsessään, ote on moralisoimaton, ja puhekielen elävyys on taltioitu ainutlaatuisella tavalla. ”Slangi on kaupungin kieltä”, kertoi kirjailija myöhemmin haastattelussa, ”siinä on kiivaampi rytmi kuin perinteisissä murteissa ja se muuttuu niitä nopeammin, siinä kaikki”. Televisiosovitukseen dialogia on ymmärrettävistä syistä hieman virtaviivaistettu – pitihän elokuvan olla katsottavissa joka puolella maata – mutta verbaalista taituruutta on silti tarjolla.

Kerttulan televisioelokuva tiivistää romaanin runsaina vyöryvät ainekset onnistuneesti kahteen tuntiin. Televisiotuotantojen vaatimattomat puitteet kasvavat tällä kerralla vahvuudeksi: sisäkohtausten pahviset kulissit kuvaavat uskottavasti päähenkilö Peran vaatimattoman verstaskodin pahvista kyhättyjä väliseiniä.

Valmistusajankohdan elokuva- ja televisiokulttuurin painotukset näkyvät siinä, että poliittiset ainekset on nostettu pinnalle enemmän kuin romaanissa – valtaosa on mukana kirjassakin, mutta elokuvassa ne saavat suuremman sijan. Ennen kaikkea tähän vaikuttaa se ratkaisu, että elokuvassa nähdään pitkin matkaa välähdyksiä 1960-luvun lopulta, eli elokuvan valmistusajan nykyhetkestä ja poliittisen nuorisoliikkeen nousun ajasta. Romaanissa tämä nykyhetkeen sijoittuva jakso, jossa voidaan samalla peilata sitä, miten kenellekin kämppäläiselle sittemmin kävi, on vasta lopussa. Samalla tämä ratkaisu tuo elokuvaan kiinnostavaa ja niin ikään ajankohdan elokuvalle ominaista kokeilevaa sävyä.

Olennainen puoli televisioteatterin toimintaa oli erinomaisissa näyttelijöissä. Kämpässä on mukana sekä Mainostelevision vakituisia näyttelijöitä että ulkopuolisia, ja sekä vanhan polven konkareita että nousevia nuoria esiintyjiä. Varttuneem-pien näyttelijöiden sinänsä epäkiitollisena tehtävänä on tulkita sukupolvea, jonka on mahdoton ymmärtää nuorten maailmaa. Etenkin opettajat ovat kiinni vanhassa porvarillisessa arvomaailmassa ja miesopettajat sen lisäksi sotamuistoissaan, ja heidän näkökulmastaan työläisnuori oppikoulussa on jo lähtökohtaisesti ongelma. Ehkä yllättäen ymmärtäväisimmiksi aikuishahmoiksi nousevat poliisietsivät.

Keskushenkilö Peran ristiriitaisia tuntoja herkästi esittävä Pertti Melasniemi oli jo vakiinnuttanut paikkansa elokuvien nuorena kapinallisena, mutta lisäksi mukana on joukko tulevien vuosikymmenien tärkeitä näyttelijöitä kuten Juha Muje ja Hannu Lauri. Osa näyttelijöistä on roolihahmojaan vanhempia – tarinan koulupojat ovat vasta 14–15-vuotiaita – mutta kun toisaalta osa nähdään myös toistakymmentä vuotta vanhempina, tämäkin ratkaisu on hyvin perusteltu.

Kimmo Laine

 

Kämppä 1970. Tuotanto: Oy Mainos-TV-Reklam Ab. Ohjaus: Veikko Kerttula. Tv-dramatisointi: Veikko Kerttula. Alkuperäisteos: Alpo Roothin romaani Kämppä 1969. Kuvaus: Mauno Kuusla, Risto Inkinen, Reijo Hassinen, Raimo Leskinen. Lavastus: Reino Helkesalo. Näyttelijät: Pertti Melasniemi (Pera), Veikko Honkanen (voimistelunopettaja), Ilkka Kylävaara (Olli), Petra Frey (Sini), Martti Pennanen (isä), Asta Backman (äiti). Tv-ensi-ilta: 9.3.1970 Mainos-TV (Aitiopaikka). Pituus 120 min. Esitysformaatti: DCP.