Näytös su 9,4, klo 18.00

Scifi-satiiri Iron Sky ansaitsee paikkansa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistossa ennen kaikkea ainutlaatuisen tuotantohistoriansa puolesta. Kuten Film-O-Holicin Juha Rosenqvist kirjoitti arvostelussaan, Iron Sky on poikkeuksellisen kiinnostava elokuva jopa maailman mittakaavassa: ”Suomen kaltaisessa maassa, jossa elokuvaa tehdään muutoinkin vähän, autotalliprojektista ponnistaminen maamme historian toistaiseksi kalleimman elokuvan tekijöiksi on kunnioitettava suoritus – kuin unelmatarina suoraan Hollywoodista.”

Iron Skyn juuret ulottuvat 1990-luvun alkuun, jolloin tamperelainen Samuli Torssonen kavereineen alkoi puuhata Star Trekiä parodioivaa Star Wreck -elokuvasarjaa. Rahaa ei ollut käytettävissä juuri lainkaan, ja ensimmäiset elokuvat toteutettiin yksinkertaisella tietokonegrafiikalla. Myöhemmissä osissa grafiikka kehittyi, ja mukaan tuli myös amatöörinäyttelijöitä.

Timo Vuorensolan ohjaama Star Wreck: In the Pirkinning (2005) keräsi jo miljoonia katsojia netin kautta. Ilmaiseksi jaetun Star Wreckin suosio herätti elokuva-alan toimijoiden mielenkiinnon. Torssosen ja Vuorensolan seuraava projekti, kuuhun paenneista natseista kertova Iron Sky, sai tuekseen jo ihan oikean tuotantoyhtiön.

Osa suomalais-saksalais-australialaisen yhteistuotannon yli seitsemän miljoonan euron budjetista kerättiin internetin joukkorahoituspalvelujen avulla. Tekeillä olevissa jatko-osissa joukkorahoitus on vielä suuremmassa roolissa. Vastineeksi sponsoroinnista fani on voinut päästä esimerkiksi avustajaksi elokuvaan.

Finlandia-palkitun Johanna Sinisalon tarinaan perustuvassa scifi-rymistelyssä on yli 700 tehostekuvaa, mikä vastaa Transformers-elokuvien mittaluokkaa. Pääosissa nähdään saksalaiset Julia Dietze ja Otto Götz kuunatseina sekä australialais-amerikkalainen Christopher Kirby heidän armoilleen joutuvana astronauttina. Lars von Trierin elokuvista tuttu Udo Kier näyttelee neljännen valtakunnan Führeriä. Populaarikulttuurisia viittauksia vilisevän tieteiskomedian musiikista vastaa slovenialainen kulttiyhtye Laibach.

Tutkijat Pietari Kääpä ja Jaakko Seppälä muistuttavat Lähikuva-lehdessä (3/2012), että vaikka Iron Sky on sisältönsä puolesta ylikansallinen, tuotantopoliittisesti se on osa kansallista elokuvaa. Suomen elokuvasäätiön tuki oli välttämätön kansainvälisen rahoituksen saamiseksi. Timo Vuorensola uskoo suomalaisen mentaliteetin näkyvän elokuvassa eräänlaisena taustasäteilynä.

Vuorensola pitää Iron Skyta pelinavaajana, joka rohkaisee muitakin genre-elokuvien tekijöitä taisteluun Hollywoodin ylivaltaa vastaan. Elokuvien ympärille syntyvää nettikulttuuria ja joukkorahoitusta Vuorensola pitää pysyvinä ilmiöinä: ”Niiden pääasiallinen tehtävä on tehdä independent-elokuvasta kilpailukykyisempää Hollywood-tuotantojen rinnalle” (Lähikuva 3/2012).

Lumimarja Tirronen

 

Iron Sky 2012. Tuotanto: Tero Kaukomaa, Samuli Torssonen, Oliver Damian, Mark Overett, Cathy Overett. Ohjaus: Timo Vuorensola. Käsikirjoitus: Michael Kalesniko, Timo Vuorensola. Alkuperäisteksti: Johanna Sinisalo. Kuvaus: Mika Orasmaa. Leikkaus: Suresh Ayyar. Lavastus: Ulrika von Vegesack. Puvustus: Jake Collier. Maskeeraussuunnittelu: Bliss MacGillicuddy. Näyttelijät: Julia Dietze (Renate Richter), Christopher Kirby (James Washington), Götz Otto (Klaus Adler), Udo Kier (Wolfgang Kortzfleisch), Tilo Prückner (tri Richter), Stephanie Paul (presidentti), Peta Sergeant (Vivian Wagner), Michael Cullen (puolustusministeri). Ensi-ilta: 4.4.2012 Helsinki (Kinopalatsi 1, Tennispalatsi 1), Turku (Kinopalatsi). Kesto: 111 min. Esitysformaatti: Blu-ray.