Näytös su 9.4. klo16.00

Arvottomien tultua ensi-iltaan vuonna 1982 Suomessa puhuttiin paljon Kaurismäki-ilmiöstä. Aikalaiskeskusteluissa tekijäveljesten, Mikan ja Akin, nähtiin kuljettavan kotimaista elokuvaa uuteen suuntaan. Innokkaimmat olivat sitä mieltä, että teos oli suomalaisen elokuvan pelastaja.

Meneillään ollut elokuvantekijöiden sukupolvenvaihdos sekä uudenlaiset teemat ja painotukset kiteytyivät juuri Arvottomissa, mutta muutos oli käynnistynyt jo kahta vuotta aikaisemmin, jolloin Tapio Suomisen ohjaama Täältä tullaan, elämä! (1980) sai ensi-iltansa. Arvottomien miellettiin kiihdyttävän prosessia ja antavan suomalaisille elokuvantekijöille uskoa tulevaan. Lisäksi teos merkitsi tekijäveljesten taiteellista läpimurtoa.

Vuosia Saksassa asunut ja Münchenin elokuvakoulussa oppinsa saanut Mika halusi kuvata katoavaa Suomea. Arvottomissa hän tekee sen kansainvälisten lajityyppikonventioiden puitteissa. Teos on ennen kaikkea road-elokuva, mutta siihen sekoittuvat vahvoina myös rikoselokuvista tutut elementit. Samalla Arvottomat on nyrjähtänyt komedia ja melankolinen romanssi.

Ennen kuvauksia veljekset kiertelivät ympäri Suomea etsimässä sopivia kuvauspaikkoja: huoltoasemia, olutkuppiloita, tanssisaleja ja vetäviä maisemia. Heistä Suomessa oli tehty jo aivan liikaa kansallista elokuvaa vailla selvää käsitystä siitä, mitä sen piti olla. Tästä huolimatta tarina on universaali. ”Se on kansainväliseen tyyliin vaellus- ja gangsterielokuva, jossa tämä maa ja maailma nähdään kyynisin nuorin silmin”, kuten Matti Paloheimo arvostelussaan pelkisti.

Arvottomien tarina on yksinkertainen. Pikkurikollinen Manne on jäänyt ammattirikollisille velkaa, minkä seurauksena hän joutuu piilottelemaan ja pakenemaan halki Suomen. Tämän seurauksena Albert Edelfeltin harvinainen maalaus vaihtaa toistuvasti omistajaa. Nuoren miehen rinnalla liikkuvat sekä ystävät että rakastetut, ja ovatpa hänen perässään lopulta poliisitkin. Kenelläkään ei ole paikkaa minne mennä, mutta pois on lähdettävä. Henkilöhahmojen irrallisuus ja kuulumattomuus muistuttavat ranskalaisen elokuvan uudesta aallosta, erityisesti Jean-Luc Godardin varhaisista teoksista.

Tyylin saralla teos on ilmeistä jatkoa Valehtelijalle, joka on Mikan vuotta aikaisemmin valmistunut päättötyö. Arvottomien dialogi on nokkelaa sanailua, joka leikittelee eksistentialismifilosofian teemoilla. Näyttelijät lausuvat osuuksiaan kuin lukisivat tekstiä ääneen. Elokuva on läpeensä intertekstuaalinen, mikä kuuluu repliikeissä ja näkyy otoksissa. Viittauskohteet löytyvät ensi sijassa ulkomaalaisista elokuvista, varsinkin ranskalaisista ja yhdysvaltalaisista klassikoista, mutta tehdäänpä kunniaa myös suomalaisille merkkiteoksille, esimerkiksi Kahdeksalle surmanluodille.

Arvottomien pienimuotoinen ilmaisu oli omiaan osoittamaan, ettei mielenkiintoisten elokuvien tarvitse olla kalliita. Sittemmin Aki jalosti mainittujen elementtien pohjalta tyylinsä, josta tuli hänen kansainvälinen tavaramerkkinsä ja suomalaisen elokuvan huomattava vientituote.

Jaakko Seppälä

 

Arvottomat (De arvlösa) 1982. Tuotanto: Villealfa Filmproductions Oy. Ohjaus: Mika Kaurismäki. Apulaisohjaaja: Aki Kaurismäki. Käsikirjoitus: Aki Kaurismäki, Mika Kaurismäki. Kuvaus: Timo Salminen. Äänitys: Mikael Sievers. Leikkaus: Antti Kari. Lavastus: Aki Kaurismäki, Heikki Ukkonen, Timo Eränkö. Musiikki: Anssi Tikanmäki. Näyttelijät: Matti Pellonpää (Manne), Pirkko Hämäläinen (Veera), Juuso Hirvikangas (Harri Salminen), Esko Nikkari (Hagström), Jorma Markkula (Mitja), Asmo Hurula (Väyry), Aki Kaurismäki (Ville Alfa), Ari Piispa (Vasili), Aino Seppo (Tiina). Ensi-ilta: 15.10.1982 Helsinki (Formia, Nordia 1, Ritz), Turku (Kinopalatsi). Pituus/kesto: 3260 m / 119 min. Esitysformaatti: DCP.